Organisaatioissa voidaan pian tehdä enemmän kuin koskaan, mutta se ei vielä tarkoita, että osaisimme tehdä oikeita asioita.

Kolme vuotta sitten kirjoitin, että tekoäly käynnistää siirtymän tietotyöstä ajatustyöhön. Teknologinen murros on edennyt jopa nopeammin kuin silloin osasin odottaa. Organisaatioiden murros ei.

Sorrummeko liian helposti osaoptimointiin, vaikka niukat resurssit pitäisi kohdistaa ratkaisuihin, jotka vahvistavat useita tavoitteita samanaikaisesti?

Mitä tapahtuu työmarkkinoille, jos yritykset kasvavat ilman työntekijöitä ja uudet työpaikat keskittyvät yhä harvemmille työnantajille?

Suomen työmarkkinat voivat muutaman vuoden päästä näyttää absurdilta. Samaan aikaan voimme kärsiä korkeasta työttömyydestä ja huutavasta osaajapulasta.

Joku viisas kutsui hulluudeksi sitä, että tehdään samaa asiaa uudelleen ja odotetaan erilaista lopputulosta.

Olemme rakentaneet vahvan hyvinvointivaltion, mutta se toimii yhä useammin kuin itseohjautuva organisaatio, missä vastuu on hajautunut mutta omistajuus puuttuu.

Tekoälykeskustelu keskittyy työpaikkoihin, mutta suurin murros tapahtuu muualla. Teknologia muuttaa ajattelua, vuorovaikutusta ja työn rakenteita – eikä sen johtamiseen ole vielä työkaluja.

Resilienssi vahvistaa yksilöä, mutta kiihtyvä työn murros vaatii organisaatioilta enemmän.

Suomen kasvukeskustelu on yhtä aikaa oikeassa ja väärässä. Yksittäiset ratkaisut eivät korjaa systeemistä ongelmaa.

Kun päätöksenteko ulkoistetaan prosesseille ja algoritmeille, myös vastuu muuttuu abstraktiksi käsitteeksi.

Luovuus, kriittinen ajattelu, resilienssi ja uteliaisuus ovat nousseet työelämän avaintaidoiksi – mutta niitä ei voi kehittää irrallaan ympäristöstä. Tulevaisuuden työelämätaitoja ei johdeta yksilöissä, vaan rakenteissa.

Julkisen sektorin uudistumisessa keskitytään liikaa siihen, mitä pitäisi muuttaa – eli rakenteisiin, ohjelmiin ja sisältöihin – ja liian vähän siihen, miten itse järjestelmä toimii, oppii ja johtaa muutosta.

Suomen talous ei kasva, vaikka yritykset ovat kannattavia. Ehkä ongelma ei ole taloudessa vaan ajattelussa.

Meiltä puuttuu kasvun insentiivit. Se on oma, ei-niin-tieteellinen näkökulmani siihen, miksi Suomen talous ei kasva.

Sitran raportti paljastaa karun totuuden: Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa kokonaistuottavuus ei ole kasvanut lainkaan kymmeneen vuoteen.

Keskittyykö organisaatiosi enemmän sisäiseen kilpailuun kuin asiakkaisiin?

Väestörakenne muuttuu, mutta strateginen keskustelu junnaa paikallaan. Tarvitsemme rohkeampia tapoja luoda kasvua ja uudistaa taloutta.

Työelämässä on käynnissä laajempi murros, joka ravisuttaa työntekijän ja työnantajan välistä arvosuhdetta.

Jatkuvasta kiireestä ja tehokkuuden tavoittelusta on tullut modernin yhteiskunnan itse itseään vahvistava noidankehä.