Suomi toimii kuin itseohjautuva organisaatio

Olemme rakentaneet vahvan hyvinvointivaltion, mutta se toimii yhä useammin kuin itseohjautuva organisaatio, missä vastuu on hajautunut mutta omistajuus puuttuu.

Sitran Kasvuatlas on oikeasti lukemisen arvoinen raportti. Se tekee sen, mihin talouskeskustelu ei tähän mennessä ole pystynyt. Se kokoaa kasvun ja tuottavuuden näkökulmat yhteen ja rakentaa siitä kokonaiskuvan Suomen kasvun edellytyksistä. Kaiken lisäksi se onnistuu olemaan vielä viihdyttävä. Siis lähes ruotsalainen suoritus 👏 

Kasvuatlas osoittaa, miten Suomi on monella mittarilla vahva. Yhteiskunta on vakaa, osaamistaso korkea ja inhimillinen pääoma maailman huippua. Meillä on kaikki edellytykset onnistua. Jos osaaminen on kunnossa mutta tulokset puuttuvat, onko ongelma silloin enää resursseissa? Vai onko se siinä, mitä niillä tehdään? 

Tuottavuus ei parane tekemällä enemmän, vaan tekemällä oikeita asioita. Raportti alleviivaa samaa. Kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja uudistusten puute nähdään keskeisenä ongelmana.

Suomessa ei kuitenkaan ole tiedon puutetta. Tiedämme varsin hyvin, mitä pitäisi tehdä. Haasteena on, että kukaan ei tunnu tietävän miten ongelmaan pitäisi tarttua. Tai kenen pitäisi siihen tarttua. 

Tässä mielessä tilanne muistuttaa itseohjautuvaa organisaatiota. Vastuu on kaikkialla – mutta omistajuus ei missään. Se näkyy usein niin, että vaikka strategia on olemassa, prioriteetit ja vastuut jäävät epäselviksi. 

Monessa organisaatiossa tilanne muistuttaakin erehdyttävästi kuvaa, mitä Kasvuatlas maalaa. Yrityksissä on paljon teknistä osaamista, asiantuntijuutta ja kykyä ratkaista ongelmia. Edellytykset siis ovat olemassa.

Silti edelleen yrityksissä ymmärretään useammin tuotetta paremmin kuin asiakasta, keskitytään kehittämään enemmän ominaisuuksia (tai julkisella sektorilla prosesseja) kuin arvoa, sekä mitataan suoritusta ja tekemistä sen sijaan, että mitattaisiin vaikutusta. 

Monessa yrityksessä on puutteita ihan perus liiketoiminnallisessa ymmärryksessä. Hämmennyn joka kerta, kun olen tekemisissä asiantuntijaliiketoiminnan kanssa, missä ihmisillä ei ole mitään käsitystä projektien tai asiakkuuksien kannattavuudesta, tai työajanseuranta puuttuu kokonaan. 

Kannattavuuslaskennasta pitäisi tehdä kansalaistaito ja suhtautua siihen yhtä vakavissaan, kuin ompelukoneen ajokorttiin. 

Mutta osataan sitä joskus johdossakin olla täysin sokeita tehtyjen valintojen vaikutuksille. Kyky ajatella kriittisesti tai systeemisesti ja nähdä tehtyjen valintojen seuraukset ja vaikutukset pidemmällä tähtäimellä tuntuu olevan enemmän poikkeus, kuin sääntö. 

Ympyrä sulkeutuu siis takaisin siihen, mistä Kasvuatlas lähtee liikkeelle; inhimilliseen pääomaan. Mutta pelkkä koulutustason nosto ja osaamisen syventäminen ei sekään vielä riitä. Inhimillinen pääoma ei muutu tuottavuudeksi itsestään.

Ratkaisevaa on se, miten osaamista johdetaan, suunnataan ja hyödynnetään – ja millaisin rakentein sitä tuetaan.

Siinä on itseohjautuvan hyvinvointivaltion todellinen haaste.