72 % johtajista ei koe organisaationsa olevan valmis muutoksiin

McKinseyn tuore raportti paljastaa kiinnostavan ristiriidan: organisaatioilta odotetaan jatkuvaa uudistumista, mutta samalla niiden kyky priorisoida näyttää heikkenevän.

McKinseyn tuore State of Organizations 2026 -raportti sisältää yhden datapisteen, jonka ohi on vaikea päästä pysähtymättä.

72 prosenttia johtajista ei koe organisaationsa olevan valmis tuleviin muutoksiin.

Suunnilleen puolet näkee, että muutokset vaikuttavat organisaatioon positiivisesti tulevan 1-2 vuoden aikana. Silti, jos kolme neljästä johtajasta kokee organisaationsa olevan huonosti valmistautunut tulevaan, silloin kysymys ei voi enää olla yksittäisistä kehityskohteista, ei edes AI:sta. 

Mutta oikeasti tämä ei edes ole raportin hätkähdyttävin havainto. Vaan se, että organisaatioilla ei tunnu olevan mitään hajua siitä, mitä ne ovat tekemässä. 

Kun McKinsey kysyi johtajilta, kuinka selkeäksi he kokevat organisaationsa strategiset prioriteetit (tai must-win-battlet), vain 56 % ylimmästä johdosta kokee strategian riittävän selkeäksi. Seuraavalla tasolla luku tippuu 44 prosenttiin. Keskijohdossa enää 27 % ymmärtää organisaationsa strategiset tavoitteet.  

Kun strateginen suunta ei ole kirkas edes organisaation ytimessä, on ehkä vähemmän yllättävää, että suurin osa johtajista ei koe organisaationsa olevan valmis tuleviin muutoksiin. Jos ei ole selvää, mikä on tärkeintä, on vaikea myöskään päättää, mihin muutoksiin pitäisi tarttua ensimmäisenä. 

Mielestäni tämä on tavallaan osuva kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun kompleksisuus kasvaa hallitsemattomaksi. Liian paljon strategisia tavoitteita, päällekkäisiä projekteja, lisääntyviä ja epäselviä vastuita – ja ennen kaikkea liian monta vaihtoehtoa samaan aikaan. Usein sitä ei kuitenkaan tunnisteta ongelman ytimeksi. Ainakaan heti.

Muistatko vielä sen legendaarisen hillokokeen vuosituhannen vaihteesta, missä ostajilla oli mahdollisuus valita 24 ja 6 hillovaihtoehdon välillä? Mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä vähemmän ostopäätöksiä. Kun vaihtoehdot rajattiin neljäsosaan, ostopäätökset kymmenkertaistuivat.

Vaihtoehdot voivat näennäisesti lisätä vapautta, mutta samalla se lisää päätöksenteon kuormitusta, epävarmuutta ja tyytymättömyyttä. Sama ilmiö näkyy myös organisaatioissa.

Jokainen muutos lisää vaihtoehtoja. Teknologia avaa uusia mahdollisuuksia, geopoliittinen ja taloudellinen epävarmuus muuttaa markkinoita ja työn murros monipuolistaa tapoja tehdä työtä. Mitä enemmän vaihtoehtoja syntyy, sitä vaikeammaksi priorisointi muuttuu. Ehkä juuri siksi strateginen selkeys näyttää katoavan niin nopeasti organisaation eri tasoilla.

Tai ehkä se, mikä puetaan tällaisiin raportteihin muutosväsymyksen muotoon, onkin oikeastaan kuormitusta loputtomien vaihtoehtojen ja päätöksenteon edessä. Entä jos muutosähky onkin seurausta valintaähkystä?

Organisaatioiden ongelma ei välttämättä ole se, että ne eivät tiedä mitä tehdä. Ongelma on paljon todennäköisemmin se, että ne yrittävät tehdä liian monta asiaa yhtä aikaa. 

Vaihtoehtoja on yksinkertaisesti liikaa.