Mitä nopeammin teknologia kehittyy, sitä enemmän yrityksiltä vaaditaan
Yritykset joutuvat uudistumaan yhä nopeammin säilyttääkseen edes nykyisen asemansa. Samalla kasvaa ristiriita kiihtyvän toimintaympäristön ja organisaatioiden oman kellotaajuuden välillä.

Aloitan lähes jokaisen muutoskyvykkyyttä käsittelevän puheenvuoroni siitä, miten muutos on kiihdytyskaistalla. Puhun kiihtyvästä muutoksesta, toimintaympäristön epävarmuudesta, teknologian eksponentiaalisesta kehityksestä ja lineaarisen ajattelun rajoista.
Mutta onko muutoksen kiihtyminen ainoastaan aikamme kollektiivinen kokemus vai mistä on kyse?
Vain muutamassa vuodessa organisaatiouudistusten määrä on viisinkertaistunut. Radikaalien innovaatioiden keskimääräinen kehitysaika on lyhentynyt 85 viikosta (2012) 52 viikkoon vuonna 2021. Vähennystä 38 %.
Havainto kertoo kilpailuympäristön muutoksesta. Yritykset kykenevät tuomaan uusia ratkaisuja markkinoille entistä nopeammin. Samalla kilpailijoille jää vähemmän aikaa vastata niihin.
Teknologian kehittyminen ei kuitenkaan kiihdytä vain innovaatioita. Se muuttaa myös asiakkaiden odotuksia. Asiakkaat vaativat jatkuvasti nopeampaa palvelua, sujuvampaa asiointia ja yksilöllisempiä ratkaisuja. Odotukset tuntuvat kasvavan nopeammin kuin organisaatiot ehtivät uudistaa toimintaansa.
Asiakkaiden odotukset eivät myöskään enää muodostu vain oman toimialan kilpailijoiden perusteella. Benchmarkkeja on haettava sen ulkopuolelta. Pankin asiakas vertaa palvelukokemustaan high-end hotelliin ja teollisuusyrityksen asiakas digipalveluihin, joiden sujuvuuteen hän on tottunut kuluttaja-asiakkaana.
Kun yksi yritys nostaa asiakaskokemuksen uudelle tasolle, se nostaa samalla rimaa muille.
Kiihtyvä muutos on jo pitkään ollut itseään ruokkiva ilmiö. Tekoäly tuo siihen kuitenkin aivan uuden vaihteen. Se nopeuttaa ideointia, kehittämistä ja kokeilua sekä alentaa monen uuden ratkaisun tuottamisen kustannuksia. Kun ratkaisuja syntyy enemmän ja nopeammin, myös käsitys siitä, mikä on mahdollista, muuttuu.
Lopputulos?
Yhteiskunnan ja organisaatioiden on jatkuvasti kasvettava, innovoitava ja kyettävä nostamaan oman toimintansa kellotaajuutta säilyttääkseen edes nykyisen asemansa. Yhä suurempi osa organisaatioiden uudistumisesta menee siihen, että yritämme juosta muuta maailmaa kiinni.
Se auttaa ymmärtämään, miksi organisaatioissa tehdään enemmän työtä kuin koskaan ja silti koetaan, ettei mikään riitä. Saat yhden muutoksen vietyä läpi ja siinä ajassa markkina ja asiakkaiden odotukset ovat jo muuttuneet.
Organisaatioiden vastaus kiihtyvään muutospaineeseen on lisätä kehitystä, investointeja ja uusia toimintamalleja. Kun toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja usein yllättäen ja pyytämättä, myös organisaation pitäisi pystyä reagoimaan nopeammin.
Tämä synnyttää jännitteen kiihtyvän toimintaympäristön ja organisaation sisäisen todellisuuden välille. Ulkopuolelta tulevat muutosvaatimukset lisääntyvät, mutta organisaation kyky vastata niihin voi edelleen olla sidottu aivan toisenlaiseen kellotaajuuteen.
Tämä on se ristiriita, joka pitäisi pystyä ratkaisemaan.
Jos teknologia kehittyy moninkertaisella vauhdilla, miten organisaatiot pystyvät kiihdyttämään omaa uudistumistaan samassa tahdissa?
Lähteet:
O'Morain, C. & Aykens, P. (2023). Employees Are Losing Patience with Change Initiatives. Harvard Business Review / Gartner.
Knudsen, M. P., von Zedtwitz, M., Griffin, A. & Barczak, G. (2023). Best Practices in New Product Development and Innovation: Results from PDMA's 2021 Global Survey. Journal of Product Innovation Management.
Calvino, F., Reijerink, J. & Samek, L. (2025). The Effects of Generative AI on Productivity, Innovation and Entrepreneurship. OECD Artificial Intelligence Papers, No. 39.

