Työelämän tärkeimmät taidot eivät ole yksilötaitoja – vaan rakenteita

Luovuus, kriittinen ajattelu, resilienssi ja uteliaisuus ovat nousseet työelämän avaintaidoiksi – mutta niitä ei voi kehittää irrallaan ympäristöstä. Tulevaisuuden työelämätaitoja ei johdeta yksilöissä, vaan rakenteissa.

Luovuus, kriittinen ajattelu, uteliaisuus ja jatkuva oppiminen ovat olleet työelämää käsittelevien tulevaisuusraporttien listausten kärjessä jo yli vuosikymmenen. 

Listauksia on kierrätetty esityksissä, kehityskeskusteluissa ja ovat ne saattaneet vilahtaa strategiatyöpajoissakin, mutta pitkään niihin on suhtauduttu lähinnä hyvän työelämän “nice-to-have” taitoina. Hienoja tavoitteita, mutta vaikeita määritellä – saati mitata tai johtaa.

Käyn paljon puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa tulevaisuuden työelämästä ja siitä, miten vaatimukset johtajille ja esihenkilöille muuttuvat nyt nopeasti. Kiteyttäen voisi sanoa, että tekoäly muuttaa osaamisvaatimuksia, kompleksisuus haastaa ajattelua, ja muutosvauhti pakottaa uudistumaan.

Melkein jokaisessa näistä esityksistä olen käynyt läpi listaa World Economic Forumin tulevaisuuden työelämätaidoista. Vuoteen 2030 mennessä nopeimmin kasvavia työelämätaitoja teknologiaosaamisen lisäksi ovat luovuus, kriittinen ajattelu, resilienssi, oppiminen ja uteliaisuus, sekä vaikuttava johtajuus. Mutta näiden taitojen kohdalla on yksi ongelma, josta puhutaan harvoin.

Näitä taitoja ei voi ostaa. Eikä opettaa. Ainakaan suoraan.

Oikeastaan on vähän harhaanjohtavaa kuvata niitä yksittäisinä kompetensseina. Taitoina ne eivät realisoidu itsessään, vaan ne tarvitsevat tilan, rakenteen ja kulttuurin tuekseen. Ne ovat systeemisiä. 

Luova työntekijä osaa yhdistellä näkökulmia, tunnistaa mahdollisuuksia ja muotoilla uusia ratkaisuja. Mutta jos arjessa ei ole aikaa ajatella, tai näkemyksistä ei olla kiinnostuneita, ei luovuudella juuri ole merkitystä. 

Sama pätee resilienssiin. Ei riitä, että yksilöllä on psykologista palautumiskykyä. Resilienssi ei kehity, jos epäonnistumisista ei saa puhua ääneen.

Myös uteliaisuus ja oppiminen tarvitsevat tilaa. Annetaanko sille mahdollisuus vai tukahdutetaanko se kiireeseen ja kontrolliin? 

Johtajuus ei synny titteleistä, vaan sosiaalisesta vaikuttavuudesta. Jos organisaatiossa ei ole luottamusta, mikään yksittäinen johtajuusvalmennus ei sitä korjaa.

Yritykset investoivat miljoonia erilaisiin “soft skills” -ohjelmiin. Ihmiset käyvät valmennuksia luovuudesta, vuorovaikutuksesta ja itseohjautuvuudesta. Tulokset ovat usein vaatimattomia. Miksi?

Koska yksilö ei voi ylläpitää taitoa, jota ympäristö ei tue.

Näissä taidoissa ei ole kyse yksilön motivaatiosta. On kyse organisaation rakenteista ja siitä, millaista käyttäytymistä ne tukevat tai estävät.

Yritykset ratkovat osaamispääoman haasteita tavallisesti niin, että ne ostavat osaamista ulkoa sen sijaan, että rakentaisivat edellytyksiä sisältä käsin. On paljon helpompaa rekrytoida data-analyytikko tai kyberturvallisuusasiantuntija ja laittaa työntekijät tekoälykursseille kuin rekrytä resilienssiä ja ulkoistaa kriittinen ajattelu talon ulkopuolelle.

Näiden työelämätaitojen muuttuessa strategiassa keskeisiksi, niitä ei voi ulkoistaa (edes HR:lle). Ne kytkeytyvät suoraan siihen, millaista arkea organisaatiossa rakennetaan.