Työelämän vaikein kysymys ei olekaan valinta vaan ristiriita

Miksi organisaatioiden tuottavuus ei parane, vaikka kaikki tekevät koko ajan enemmän?

Jos nyt kysyisin sinulta, kumpi ratkaisee enemmän – laatu vai nopeus – kumman valitset? Yksinkertainen kysymys. Ei niin yksinkertainen vastaus. 

Kysymys nousi mieleeni, kun luin HBR:n artikkelista Gartnerin tuoreita havaintoja työelämän ja johtamisen trendeistä tälle vuodelle. Gartnerin mukaan yhä useamman organisaation suurin este suorituskyvylle ei ole osaaminen tai motivaatio, vaan kulttuurinen ristiriita arjen ja odotusten välillä.

Lähes kymmenen vuotta jatkuneen työntekijäkokemusta ja inhimillistä kulttuuria korostaneen puheen jälkeen performance-kulttuurin voimakas nousu herättää monenlaisia tunteita. 

Johtajat kokevat että työyhteisöissä on vaikeaa käydä realistista keskustelua työn tuottavuudesta. Koetaan, että työntekijät pitävät sitä negatiivisena ilmaisuna, vaikka kaikki kasvu tulee lähtökohtaisesti tuottavuuden kasvusta. Nyt tuottavuudesta ei voida puhua asiana ilman tunnelatausta. 

Harva organisaatio on tietoisesti päättänyt siirtyä kovempaan ja vaativampaan kulttuuriin. Silti monessa työpaikassa arki on muuttunut siihen suuntaan. Odotukset kasvavat, työtahti kiihtyy ja vaatimustaso nousee, ilman että resursseja tai prioriteetteja kirkastetaan vastaavasti. 

Jotenkin kompleksisuus ja epävarmuus ovat vain huomaamatta uineet osaksi arkea. Se näkyy uusina tavoitteina ilman vanhojen purkamista, odotuksena tehokkuudesta ilman ajankäytön pohtimista ja tekoälytyökalujen käyttöönottona ilman keskustelua siitä, mihin niiden pitäisi vapauttaa aikaa.

Vielä joitakin vuosia sitten VUCA kuului terminologiaan, jolla kuvattiin organisaation ulkoisen toimintaympäristön muutosta, nyt se on osuva kuvaus organisaatioiden sisäisestä sielunelämästä. Volatiliteetti, epävarmuus, keskinäisriippuvuus ja tulkinnanvaraisuus ovat siirtyneet markkinoilta organisaatioiden arkeen, ja työn tekeminen on sen myötä muuttunut peruuttamattomasti. 

Suurin osa organisaation huomiosta kohdistuu nykyisin olemassa olevan toimintamallin ylläpitoon uuden arvonluonnin sijaan. Mitä organisaation tuottavuudelle tapahtuu, jos työn sisäisten kustannusten inflaatio jatkaa hallitsemattomasti nousuaan?

Toimintaympäristön kompleksisuus kasvaa nopeammin kuin työtä ehditään muotoilla uudelleen. Tämän seurauksena organisaation toimintakyky nojaa yhä enemmän yksilöiden joustavuuteen.

Ihmiset mukauttavat työtään jatkuvasti. He päivittävät osaamistaan, järjestelevät tehtäviään uudelleen ja vastaavat muuttuviin odotuksiin arjessa. Tämä mahdollistaa reagoinnin ilman rakenteellisia muutoksia, mutta lisää yksilöihin kohdistuvaa kuormitusta.

Ilmiö näkyy myös siinä, millaisia taitoja pidetään tärkeinä. Painopiste on yhä useammin kyvyssä sietää epävarmuutta, oppia nopeasti ja säädellä omaa kuormitusta. Nämä taidot auttavat selviytymään ympäristössä, joka ei kykene vakauttamaan itseään.

Kun vaatimustaso kasvaa ja aika ajattelulle vähenee, tekoäly tarjoaa houkuttelevan oikopolun. Se auttaa [vihdoin] suoriutumaan työstä, joka olisi pitänyt muotoilla uudelleen jo ajat sitten.