Työpaikkoja ei synny ilman työnantajia

Yritykset voivat kasvaa ilman, että henkilöstö kasvaa niiden mukana. Siksi työnantajayrittäjien väheneminen kertoo laajemmasta muutoksesta suomalaisen kasvun ja työmarkkinoiden rakenteessa.

Suomen kasvu- ja työllisyyspolitiikasta käytävä keskustelu pyörii vakiokysymysten ympärillä. Miten saamme enemmän ihmisiä töihin, osaamisen paremmin vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita ja yritykset investoimaan ja kasvamaan? 

Taustalla on oletus siitä, että työnantajia kyllä riittää.

Työllisyydestä puhutaan ennen kaikkea työn tarjonnan ongelmana. Katse kohdistuu työntekijöiden osaamiseen, kannustimiin, työkykyyn ja liikkuvuuteen. Kasvu taas keskittyy investointeihin, vientiin ja tuottavuuteen. Paljon vähemmälle huomiolle jää se, kuka tulevaisuuden työpaikat käytännössä luo ja millaisissa yrityksissä ne syntyvät. 

Vuonna 2021 Suomessa oli 98 000 työnantajayrittäjää. Vuonna 2024 heitä oli enää 79 000. Laskua kolmessa vuodessa on tullut siis -19 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan pidempi laskusuunta on jatkunut jo vuodesta 2014.

Kesäkuussa julkaistun yksinyrittäjäbarometrin mukaan 48 prosenttia yksinyrittäjistä tavoittelee voimakasta tai maltillista kasvua. Kasvuhalun puutteesta ei siis ensisijaisesti ole kyse. Sen sijaan kasvua tavoittelevista vain 20 prosenttia pitää työntekijän palkkaamista parhaana tapana kasvattaa liiketoimintaa. Uusia tuotteita tai palveluja painottaa 43 prosenttia ja kumppaniverkostoja 36 prosenttia.

Yksinyrittäjät eivät ole lakanneet tavoittelemasta kasvua. Sen sijaan kasvu ja henkilöstön lisääminen näyttävät irronneen toisistaan. 

Yritys voi tulevaisuudessa kasvattaa liikevaihtoaan, asiakasmääräänsä ja tuotantokykyään ilman, että siitä kasvaa työnantaja. Työtä ostetaan kumppaneilta, automatisoidaan ja organisoidaan verkostoihin. Tekoäly vahvistaa tätä kehitystä entisestään.

Kehitys ei itsessään ole huono asia. Verkostot voivat olla tehokkaita, joustavia ja innovatiivisia, eikä kaikkien yksinyrittäjien pidäkään muuttua työnantajiksi. Kansantaloudelle ei kuitenkaan ole yhdentekevää, kuinka suuri osa kasvusta synnyttää myös uusia työpaikkoja. 

Työnantajayrittäjien väheneminen ei myöskään automaattisesti tarkoita, että palkkatyö katoaisi. Suuret ja keskisuuret yritykset voivat työllistää enemmän, ja yksinyrittäjien verkostot voivat tuottaa työtä toisille yrittäjille. 

Mutta kehitys voi merkitä työn keskittymistä yhä harvemmille työnantajille. Silloin paikalliset työmarkkinat tulevat riippuvaisiksi muutamista suurista toimijoista, työntekijöillä on koko ajan vähemmän vaihtoehtoja, yritysostot ja suuryritysten päätökset vaikuttavat suurempaan joukkoon ja entistä useampi työllistyy työsuhteen sijasta alihankkijana tai yrittäjänä.

Voi siis olla, että suuremmat yritykset korvaavat vähenevät yrittäjävetoiset työnantajat. Mutta onko viisasta rakentaa työmarkkinoita sen oletuksen varaan? 

Nykyinen kasvu- ja työllisyyspolitiikasta käytävä julkinen keskustelu on siten vinoutunutta. Työllisyyspolitiikka tarkastelee lähes pelkästään työn tarjontaa, kasvupolitiikka olettaa liian helposti kasvun luovan työpaikkoja ja yrittäjyyspolitiikka mittaa liian usein vain yritysten määrää. 

Mihin unohtui tulevaisuuden työnantajat?