Suurin yhteiskunnallinen murros voi olla psykologinen

Epävarmuudesta puhutaan yleensä kriisien seurauksena. Entä jos se onkin aikamme keskeisin muutosvoima?

Epävarmuus on nyt kaikkialla. On geopolitiikkaan ja turvallisuuteen liittyvää epävarmuutta, talouden epävarmuutta, teknologian kehityksen epävarmuutta ja enenevissä määrin myös työelämän epävarmuutta. 

Usein epävarmuuteen viitataan kuitenkin näiden ilmiöiden seurauksena, ei niinkään omana rakenteellisena muutosvoimanaan.

Olen jo pitkään nostanut esiin sitä, miten epävarmuus muutosvoimana alkaa ennen pitkää muuttaa ihmisten käyttäytymistä, päätöksentekoa, johtamista, instituutioita, politiikkaa, aikajänteitä ja identiteettejä. 

Muutosvoimana se ei kuitenkaan ole samankaltainen megatrendi kuin vaikkapa väestön ikääntyminen. Ehkä se on enemmän megatrendien emergentti ominaisuus. Tavallaan, mitä enemmän muutosvoimat risteävät, nopeutuvat ja kompleksisuus lisääntyy, sitä enemmän epävarmuudesta tulee järjestelmän pysyvä ominaisuus. 

Siten se on kasvava jännite maailmassa, joka pyrkii kaikin tavoin eroon epävarmuudesta.

Vastaamme epävarmuuteen riskejä hallitsemalla. Riskien hallinta on erilaisten vaihtoehtojen tunnistamista ja todennäköisyyksien arvioimista ja mallintamista. Moderni johtaminen, strategia ja hallinto on pitkälti rakennettu tämän oletuksen päälle. 

Mutta kun puhumme epävarmuudesta, emme välttämättä tiedä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Ja juuri tämänkaltainen epävarmuus tuntuu nyt lisääntyvän.  

Ajatellaan vaikka generatiivista tekoälyä.

Monet futuristit ja teknologia-alan asiantuntijat osasivat kyllä ennustaa, että AI kehittyy. Mutta sen sijaan kovin moni ei pystynyt ennakoimaan käyttöönoton nopeutta tai ymmärtänyt sen vaikutuksia tietotyöhön näin nopeasti.

Toistaiseksi edelleen ollaan pisteessä, missä tekoälyn yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioidaan hyvin kapeasti. Samoin sen ennakointi, miten tekoäly tulee lopulta vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen, on lähinnä arvailujen varassa.

Vaikutusketjut ovat osittain ennakoimattomia. 

Jos ja kun epävarmuus ymmärretään pysyväksi systeemiseksi ominaisuudeksi, painopiste muuttuu ennustamisesta ja kontrolloinnista adaptiivisuuteen, päätöksenteon joustavuuteen, oppimisnopeuteen, nopeisiin palautesykleihin, toimijuuteen ja kykyyn korjata suuntaa. 

Yritykset oppivat kyllä, siitä en ole erityisen huolissani. Markkina pakottaa sopeutumaan. 

Mutta yhteiskunnan tasolla asia on paljon vaikeampi. Yhteiskunnan tehtävänä on säilyttää vakaus, ennustettavuus, jatkuvuus, oikeudenmukaisuus ja luottamus. Instituutioiden on lähes mahdotonta uudistua yhtä nopeasti kuin niiden toimintaympäristö muuttuu. 

Jos ja kun järjestelmä ei kykene adaptoitumaan riittävän nopeasti, ihmisille alkaa syntyä kokemus siitä, ettei kukaan enää hallitse kokonaisuutta. 

Tämä näkyy jo monessa länsimaassa luottamuksen heikkenemisenä, poliittisen keskustelun kärjistymisenä, vahvojen narratiivien vetovoimana ja kasvavana turhautumisena järjestelmän hitauteen. Sille on tyypillistä myös vaikeus käydä moniulotteista keskustelua. 

Jos olet seurannut politiikkaa tänä keväänä, saatat tunnistaa ilmiön.