Ovatko seuraavat johtajat humanisteja?

Johtoryhmissä istuu sukupolvi, joka ei ole koskaan joutunut systemaattisesti kehittämään niitä taitoja, joita tulevaisuus vaatii.

Luin pari viikkoa sitten artikkelia missä kirjoittaja sanoitti ääneen, miten olemme vuosikausia kouluttaneet opiskelijoita käyttäytymään kuin koneet – samaan aikaan kun koneet oppivat tekemään heidän työnsä. 

Tämä pysäytti.

Viimeiset 20 vuotta ovat olleet korostuneesti STEM-aineiden ylivoimaa, siinä missä humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat ovat olleet työelämän näkökulmasta paljon epävarmempia valintoja. Ja jos työelämää katsoo, niin melko suurella todennäköisyydellä näiden alojen osaajat ylikorostuvat organisaatioissa niissä kuuluisissa tukitoiminnoissa. 

Nykypäivän yritysjohtaminen on rakentunut vahvasti STEM-taustaisen ajattelun varaan. Kun suuri osa toimitusjohtajista on koulutukseltaan insinöörejä, ekonomeja tai muulla tavoin “kovan” osaamisen edustajia, on syntynyt heuristiikka, jonka mukaan hyvä johtaja on analyyttinen, dataohjautuva ja tehokkuutta optimoiva. 

Kaavaa on sovellettu menestyksekkäästi teollisessa ja prosessikeskeisessä taloudessa, mutta samalla se on rajannut pois muita ajattelutapoja. 

Liiketoimintajohtoon, toimitusjohtajaksi tai hallitustehtäviin noustaan edelleen hyvin homogeenisen putken kautta. Kun kaikki huipulla ovat samasta puusta, myös heidän käsityksensä siitä millainen osaaminen on arvokasta, vahvistaa itse itseään. 

Näin syntyy ajattelun sokea piste. 

Empatia, sosiaalinen vaikuttaminen, eettinen päättely, kulttuurinen lukutaito, systeemiajattelu ja  luovuus epävarmuuden keskellä ovat esimerkkejä taidoista, jotka ovat jääneet ohuiksi, koska urat ovat rakentuneet teknisen osaamisen tai prosessiosaamisen varaan.

Ne ovat taitoja, joita on perinteisesti hiottu kirjallisuuden, valtiotieteiden, antropologian, etiikan ja filosofian kautta eli tieteenaloilla, joita olemme jo pitkään työntäneet marginaaliin.

Maailmalla onneksi on esimerkkejä paljon monipuolisemmista taustoista. Jos nykyisyydessä toimitusjohtajaksi nousu on kulkenut lähes aina liiketoiminnan, talousosaamisen tai teknisen osaamisen kautta, tulevaisuudessa tämä kaava alkaa murtua. Dataan perustuvat analyysit, ennustemallien tekeminen ja operatiivisten prosessien optimointi ovat algoritmien vahvuusaluetta. Eivät ihmisen.

Tulevaisuudessa johtaja voi olla yhä taustaltaan diplomi-insinööri tai taloustieteilijä, mutta yhtä todennäköisesti hän voi olla humanisti, sosiaalitieteilijä tai monialaisesti tieteenaloja yhdistävä, jonka ydinosaaminen on rakentaa siltoja ihmisten, teknologian ja strategian välille.

Jos muutos johtajaprofiileissa tapahtuisi pelkästään luonnollisen vaihtuvuuden kautta, se veisi ehkä 10–15 vuotta. Mutta AI:lla on mahdollisuus nopeuttaa sykliä dramaattisesti. 

Siten myös moni nykyjohtaja on uuden äärellä. Kuvittele tilanne missä 50-vuotias teknologiajohtaja joutuu ensimmäistä kertaa arvioimaan työntekijän empatiakykyä yhtä systemaattisesti kuin koodaustaitoja. Millä mittareilla? Millä prosessilla?

Jos näitä taitoja ei ole harjoittanut systemaattisesti vuosien ajan, ne tuskin muuttuvat osaamiseksi yhdessä työpajassa.