Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu nykyistä huomattavasti vahvemman talouskasvun varaan. Samaan aikaan työikäisen väestön osuus pienenee nopeasti. Mitä tämä tarkoittaa Suomen tuottavuuskehitykselle?
Suomella on ongelma. Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu nykyistä huomattavasti vahvemman talouskasvun varaan. Tuottavuuskehitys on jämähtänyt jonnekin vuoden 2008 tasolle, eikä nousua näy. Keskustelun fokus pitäisi kääntää kuitenkin oikeaan ongelmaan, nopeasti hupenevaan inhimilliseen pääomaan.
Työikäisen väestön (15–64-vuotiaat) määrä Suomessa on ollut laskussa vuodesta 2010 lähtien, eikä kehityksen odoteta pysähtyvän lähivuosikymmeninä. Tilastojen mukaan työikäisten määrä väheni 136 000 henkilöllä vuosien 2010 ja 2020 välillä. Suunta jatkuu, ja seuraavien kahden vuosikymmenen aikana ennustetaan työikäisten määrän vähenevän edelleen 111 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä. Työikäisten osuus väestöstä on tällä hetkellä 62 prosenttia. Osuus pienenee Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 60 prosenttiin vuoteen 2040 ja 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä.
Väestön ikääntyminen on kaikkia länsimaita koskettava megatrendi, jolla on laajat vaikutukset talouteen, yrityksiin ja yhteiskuntaan. Taloudellinen huoltosuhde heikkenee sitä mukaa kun väestö vanhenee ja työikäisen väestön määrä vähenee. Samalla eliniät pitenevät ja vanhenevalle väestölle suunnattujen palveluiden tarve lisääntyy. (Sitra)
Työikäisen väestön määrän väheneminen vaikuttaa suoraan talouskasvuun, sillä väestönkasvu toimii yhtenä talouden kasvun moottoreista. Alhaisen syntyvyyden myötä ikäluokat pienenevät, mikä vähentää tulevaisuudessa työvoiman määrää, ellei maahanmuutolla saada täydennettyä työvoimapulaa.
Eläkejärjestelmät ja sosiaaliturva joutuvat kasvavan paineen alle, kun yhä pienempi määrä työssäkäyviä ihmisiä tukee kasvavaa eläkeläisten joukkoa. Tämä lisää julkisen sektorin menoja samalla, kun verotulojen kasvu hidastuu. Yhtälö on kestämätön.
Suomen tuottavuuden kasvuennuste on ollut viimeisen 10 vuoden ajan noin 1,5 % vuodessa ulottuen aina vuoteen 2030 asti. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen, sosiaaliturvan ja eläkkeiden nykyisen tason säilyttäminen perustuu kuitenkin paljon suuremman kasvun oletukselle. Käytännössä hyvinvointijärjestelmän rahoitusoletuksena on ollut noin 3 % vuosittainen talouskasvu. (Sininen kirja)
Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharjun sanoin “Meiltä puuttuu tiekartta sen varalta, mitä teemme, jos ja kun talouskasvu ei ole riittävän nopeaa. Ilman kokonaisvaltaista visiota tulevasta, Suomen velkaantuminen vain jatkuu.” (Etla)
Talouskasvu rakentuu tuottavuuskasvun varaan, toteaa puolestaan Laboren Mika Maliranta. Näin pari vuotta myöhemmin emme ole oikeastaan yhtään lähempänä tuottavuutta, kuin kasvuakaan.
Tuottavuuden parantamiseksi on milloin huudettu apuun ulkomaisia investointeja ja kotimaista pääomaa, runnottu läpi kiky-sopimuksia, ehdoteltu synnytystalkoita ja jopa viety läpi kokonainen sote-uudistus, minkä piti olla keino parantaa sote-sektorin palveluiden tuottavuutta ja kustannustehokkuutta.
Työvoimapulan helpottamiseksi on ehdotettu työperäisen maahanmuuton lisäämistä ja maahanmuuttoprosessien nopeuttamista. Innovaatio- ja tutkimusrahoituksen lisäämisellä on pyritty tukemaan uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä. Esillä on ollut voimakkaasti myös työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen paikallisen sopimisen avulla.
Viimeiset pari vuotta Suomessa on korostettu erityisesti vihreän siirtymän investointien merkitystä osana pyrkimystä kohti tuottavuusparannusta ja kestävää talouskasvua. Tämän vuoden aikana Suomi on menettänyt useita suuria investointeja kilpailijamaille, kuten Ruotsille ja Saksalle, jotka ovat onnistuneet houkuttelemaan merkittäviä hankkeita valtiontukien avulla. Investointeihin lukeutuvat esimerkiksi suuret akkutehtaat, datakeskukset ja uusiutuvan energian hankkeet. Kehitys asettaa Suomen poliittiset päätöksentekijät vaikeaan tilanteeseen, sillä kilpailukyvyn ylläpitäminen ilman samanlaista taloudellista kapasiteettia ja avokätistä tukipolitiikkaa on haastavaa.
Tuottavuus on yhteinen haaste. Se ei kumarra puoluerajoja tai hae mandaattia yhdeltäkään työnantaja- ja palkansaajajärjestöltä. Kysymys on ennen kaikkea yhteinen. Samaan aikaan yhtälöön aktiivisesti ratkaisujen hakeminen on kriittistä, mutta ymmärrämmekö tarpeeksi hyvin mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa?
Tuottavuuskehitys - mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa?
Tuottavuus jaotellaan yksinkertaisimmillaan kolmeen tekijään: pääomaan, inhimilliseen pääomaan ja kokonaistuottavuuteen. Pääomalla voidaan vaikuttaa tuottavuuteen panostamalla laitteisiin, koneisiin ja muihin tuotannontekijöihin, joilla voidaan tehostaa työn tekemistä eli saada aikaan enemmän tehtyjä työsuoritteita.
Toinen tuottavuuteen vaikuttava tekijä on tehtyjen työtuntien laatu. Ajatuksena on, että inhimillistä pääomaa eli osaamista parantamalla työntekijä saa tunnissa aikaisempaa suuremman tuotoksen aikaan. Kun osaajien osuus kansantaloudessa kasvaa, myös kansantalouden keskimääräisen työtunnin tuottavuus kohoaa (Labore). Talous kasvaa kun työn tuottavuus kasvaa ja/tai tehtyjen työtuntien määrä kasvaa. Suomen tuottavuuskehitys vuoden 2008 jälkeen on ollut käytännössä olematonta.
Talouskasvun kaava on yksinkertainen:
BKT:n kasvu = työn tuottavuuden kasvu + tehtyjen työtuntien kasvu
Tuottavuus syntyy siis kolmen tekijän yhteisvaikutuksesta, investoidusta pääomasta, inhimillisestä pääomasta ja kokonaistuottavuudesta, joka ottaa huomioon kaikki tuotannontekijät, kuten työvoiman, pääoman ja teknologian. Kokonaistuottavuuden kasvu voi johtua esimerkiksi teknologian kehityksestä, innovaatioista, paremmista johtamiskäytännöistä tai tuotantoprosessien tehostumisesta. Kokonaistuottavuus ei siis mittaa pelkästään yksittäisten panosten tuottavuutta, vaan kokonaistuotannon kasvua, joka ei ole selitettävissä pelkästään käytettyjen panosten kasvulla.
Merkitystä on myös sillä mihin pääomaa käytetään. Suomessa investoinneista suuri osa on tehty seiniin ja neliöihin, kun muut maat ovat investoineet koneisiin ja laitteisiin sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Julkiset investoinnit ovat nekin kohdistuneet infrastruktuuriin eli teihin, rautateihin ja rakennuksiin. Niiden osuus BKT:stä on ollut selvästi suurin muihin investointieriin verrattuna. Sen sijaan investoinnit ICT-pääomaan ovat jääneet kansainvälisesti vertaillen häntäpäähän, vaikka juuri ICT-pääoma on eri maissa kasvattanut työn tuottavuutta keskimäärin enemmän kuin koko muu kiinteä pääoma yhteensä. (TTL)
TYÖ2030-ohjelman Työelämän tilannekuvia -katsauksen alaviitteistä löytyykin kenties tilannetta parhaiten kuvaava lause: Investoinnit infrastruktuuriin eivät tuota tulevaisuudessa tulovirtaa, jolla velkaa voisi maksaa pois.
Tuottavuuteen vaikuttavista tekijöistä inhimillisellä pääomalla on kriittinen rooli. Käytännössä silloin puhutaan tiedosta ja osaamisesta tuottavuuskasvun tekijänä. Siksi on erityisen huolestuttavaa, että Suomessa nuorten aikuisten koulutustaso on jäämässä selvästi jälkeen verrattuna vanhempiin ikäluokkiin tai kansainvälisesti samaan ikäluokkaan verrattuna.
OECD:n vertailussa Suomi sijoittuu vielä keskiarvon yläpuolelle, mutta tutkimukset osoittavat sen, mistä Suomessa viime vuonna laajasti uutisoitiin: oppimistulosten lasku ei ole väliaikainen notkahdus tilastoissa vaan kyse on pitkäaikaisesta kehityssuunnasta. Toisin sanoen, inhimillisen pääoman taso heikkenee koulutustason laskun myötä. Inhimillistä pääomaa myös poistuu työmarkkinoilta sitä mukaa kun työntekijöitä siirtyy eläkkeelle. (TTL)
Tuottavuuden näkökulmasta tämä kehitys luo tuplahaasteen. Koko ajan hupenevasta työvoimasta yhä pienempi osa vastaa korkean arvonlisän työtehtävien osaamisvaatimuksiin. Pääoma seuraa inhimillistä pääomaa, eikä kokonaistuottavuuteen vaadittavaa teknologista kehitystä tapahdu ilman inhimillistä pääomaa. Pelkät TKI-investoinnit eivät siis riitä, niiden toteutuminen edellyttää riittävää määrää korkeasti koulutettua työvoimaa.
Karkeasti kärjistäen, tuottavuutta on mahdollista kasvattaa lisäämällä tehtyjä työtunteja tai nostamalla yhtä työtuntia kohden saatua arvoa. Työtunnin arvoon vaikuttaa inhimillinen pääoma eli osaaminen ja kyky oppia uutta, sekä kokonaistuottavuus, joka syntyy teknologian kehityksen ja toimintatapojen uudistamisen yhteisvaikutuksesta. Tällä hetkellä tehtyjen työtuntien määrä on dramaattisessa laskusuunnassa. Jos koulutustason lasku jatkuu nykyisellään, tulevaisuudessa myös tehtyjen työtuntien laatu kääntyy laskuun, millä on suora vaikutus kokonaistuottavuuteen.
Kumpaa vipua siis käännämme? Lisäämmekö työtunteja vai tehtyjen työtuntien laatua? Millaisin keinoin ratkomme tuottavuusyhtälöä?
Skenaariot: Miten ratkaisemme tuottavuusyhtälön?
Tässä artikkelissa esitetään neljä skenaariota, joiden pohjalta pohditaan sitä miltä Suomen tulevaisuus näyttää tuottavuuskehityksen näkökulmasta. Tavoitteena on hahmottaa ja luoda erilaisia tulevaisuuskuvia mahdollisten kehityskulkujen pohjalta. Jokainen skenaario katsoo kehitystä erilaisesta näkökulmasta. Niiden tarkoitus ei ole antaa valmiita ratkaisuja vaan ennemmin herättää pohtimaan, mitkä asiat vaikuttavat tulevaisuudessa Suomen tuottavuuskehitykseen ja sitä kautta talouden kasvuun.
Tulevaisuus on aina yhdistelmä erilaisia skenaarioita.
Skenaario 1: Teknologia tuottavuuden pelastajana
Teknologian ja innovaatioiden voimakas kehitys kompensoi työikäisen väestön vähenemistä. Automaatio ja tekoäly mahdollistavat korkean tuottavuuden pienemmällä työntekijöiden määrällä.
Työmarkkinoilla nähdään enemmän korkeaa osaamista vaativia työpaikkoja. Koulutuksen ja elinikäisen oppimisen merkitys korostuu. Yritykset investoivat voimakkaasti teknologisiin ratkaisuihin. Teknologian, tekoälyn, robotiikan ja automaation kehitys luo työpaikkoja sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan että teknologian käyttöönottoon ja ylläpitoon.
Tarve uudelleenkouluttaa ja päivittää nykyisen työvoiman osaamista kasvaa. Oppilaitokset ja täydennyskoulutusta tarjoavat palveluntarjoajat ovat teknologiatoimittajien lisäksi tämän skenaarion voittajia. Kasvava kysyntä kohdistuu erityisesti terveydenhuollon, teknologian ja ympäristötieteiden opetusohjelmiin.
Mikä tukee skenaarion toteutumista?
Panostaminen koulutusjärjestelmän laadun parantamiseen ja erityisesti STEM-aloille (luonnontieteet, teknologia ja matematiikka) lisää osaavaa työvoimaa, joka pystyy hyödyntämään ja kehittämään uutta teknologiaa. Jatkuva kouluttautuminen ja ammatillinen kehitys varmistavat, että työvoima pysyy ajan tasalla uusimmista teknologioista ja pystyy mukautumaan työmarkkinoiden muutoksiin. Lyhyellä tähtäimellä työnantajat joutuvat kantamaan kustannukset osaamisvajeen umpeen kuromisesta, pitkällä tähtäimellä koulutus- ja osaamisvajetta pyritään korjaamaan yhteiskunnallisten koulutuspanostusten avulla.
Investoinnit tekoälyn ja automaation kehittämiseen parantavat merkittävästi tuottavuutta ja vähentävät työvoiman tarvetta perinteisissä ja rutiiniluontoisissa tehtävissä. Erityisesti tietotyöläiset ovat uuden edessä tietotyön muuttuessa ajatustyöksi. Toisaalta ei kannata aliarvioida sosiaalisen ja kulttuurisen vastarinnan merkitystä. Uusien teknologioiden ja työskentelytapojen hyväksyminen on aina hidasta, mikä jarruttaa kehitystä.
Digitaalinen transformaatio ja uusien teknologioiden käyttöönotto liiketoimintaprosessien tehostamiseksi tukevat talouskasvua ja kompensoivat työvoimapulaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan synny ilman merkittäviä investointeja. Jonkun pitää nämäkin innovaatiot rahoittaa.
Julkisen sektorin tuki tutkimukselle ja kehitykselle (T&K) sekä innovaatiopoliittiset toimenpiteet edistävät teknologista kehitystä ja yritysten kykyä hyödyntää uutta teknologiaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin osoittanut yliopistoille lisärahoitusta yhteensä 1000 väitöskirjatutkijalle. Taustalla on tarve saada lisättyä kansallista osaamis- ja koulutustasoa T&K lisäinvestointien vaatimalle tasolle ja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Investointien lisäämiseksi avainasemassa ovat erilaiset verokannustimet ja tukipaketit innovaatioiden kehittämiseksi, jotka rohkaisevat yrityksiä investoimaan uuteen teknologiaan.
Mitkä tekijät hidastavat skenaarion toteutumista?
Osaamisvajeen merkitys on todellinen. Vaikka koulutukseen panostetaan, se muodostaa silti selkeän pullonkaulan lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä. Työmarkkinoilla on pulaa erityisesti korkeasti koulutetuista teknologiaosaajista, mikä hidastaa paitsi uuden teknologian käyttöönottoa, myös uusien teknologiaratkaisuiden syntymistä.
Myös koulutuksen laadulla on merkitystä. Jos koulutusjärjestelmä ei pysty mukautumaan riittävän nopeasti muuttuviin teknologia- ja osaamisvaatimuksiin, valmistuvat opiskelijat eivät vastaa riittävällä tasolla työmarkkinoiden tarpeeseen. Tästä näkökulmasta katsottuna viimeaikainen koulutustason kehitys on erityisen huolestuttavaa.
Pelkkä teknologian olemassaolo itsessään ei sekään ratkaise vielä mitään, vaan uusi teknologia vaatii myös investointeja. Yleisesti ottaen talouden taantuma tai heikko kasvu voi rajoittaa yritysten ja julkisen sektorin kykyä investoida teknologiaan ja koulutukseen.
Riittämättömät investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen voivat hidastaa teknologian kehitystä ja käyttöönottoa. Yritykset ja julkinen sektori tarvitsevat molemmat merkittäviä resursseja teknologian kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi. Teknologian laajamittainen käyttöönotto vaatii myös investointeja infrastruktuuriin, kuten 5G-verkkoihin ja datakeskuksiin.
Varsinkin tekoälyyn liittyen, sen laajempaan käyttöönottoon liittyy epävarmuutta tulevasta regulaatiosta. Tekoälyn kehityksen eettiset ja sosiaaliset vaikutukset vaativatkin laajempaa yhteiskunnallista keskustelua ja sääntelyä.
Myös tekoälyn ilmastovaikutukset tulevat olemaan suurennuslasin alla. Googlen päästöt ovat kasvaneet 48 prosentilla viimeisen viiden vuoden aikana tekoälyn kasvun vaatimien datakeskusten laajentumisen takia. Microsoft kertoi toukokuussa päästöjensä nousseen kolmanneksella vuoden 2020 jälkeen, mikä uhkaa vaarantaa sen hiilineutraaliustavoitteen vuodelle 2030. (HS), (Yle)
Skenaario 2: Kestävyyskriisi
Skenaario 3: Kulttuurien sulatusuuni
Skenaario 4: Harmaa stagnaatio
Johtopäätökset
Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu nykyistä huomattavasti vahvemman talouskasvun varaan. Toisin sanoen, meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa. Luovumme osasta hyvinvointivaltion palveluita tai keksimme keinot tuottavuuden tukemiseen ja talouskasvun saavuttamiseen. Tuottavuuskasvu syntyy kolmen osatekijän summana: pääomainvestointien, inhimillisen pääoman ja kokonaistuottavuuden eli käytännössä teknologian kehityksestä.
Pääoma seuraa inhimillistä pääomaa, mikä tekee siitä tuottavuustekijänä kriittisen. Tämä tarkoittaa, että Suomen koulutustason heikkeneminen on saatava katkaistua ja käännettyä takaisin kohti OECD vertailun kärkeä. Koska koulutuskäänne ei tapahdu yhden tai kahden vaalikauden aikana, vaaditaan sen tekemiseen pitkäaikaista sitoutumista yli puoluerajojen. Lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä tuottavuuskehitys on mahdollinen kahta kautta, joko työuria pidentämällä tai kansainvälistä osaamista Suomeen houkuttelemalla. Molempiin kyllä keksitään keinot, jos poliittista tahtoa löytyy.
Suomalaisen ja kansainvälisen pääoman vaikutusta on vahvistettava, investointien kohdalla pitää käyttää erilaisia veroporkkanoita investointien kohdistamiseksi muualle kuin turvalliseksi ja riskittömäksi koettuihin seiniin ja neliöihin.
Suomen pitäisi luoda kasvustrategia, jonka pohjalta valitaan kansallisesti merkittävimmät toimialat, joihin kanavoidaan myös julkista rahaa ja haetaan aktiivisesti kansainvälisiä investointeja. Minkä tahansa strategian ytimessä on tehtävät valinnat ja pois-valinnat. Suomen kohdalta vaikuttaa siltä, että nämä ovat vielä tekemättä.
Muutos lähtee yhteisestä tilannekuvasta. Skenaariot puolestaan havainnollistavat sitä, millaisia erilaisia mahdollisia kehityskulkuja Suomella on edessään. Jokainen tässä artikkelissa esitetyistä skenaarioista on mahdollinen, ja toteutuu osittain jo nykyisyydessä.
Seuraavaksi on omista valinnoistamme kiinni, mikä näistä skenaarioista vahvistuu.
Comments