Joskus suurin viisaus on tunnistaa, milloin ei kannata muuttaa mitään.
Vaikka työkseni autan organisaatioita strategiassa ja muutoksessa, toisinaan huomaan olevani haluton muuttamaan mitään. Oikeastaan olen nykyään hyvin tarkoitushakuinen mitä muutokseen tulee.
Joskus suurin viisaus on tunnistaa, milloin ei kannata muuttaa mitään.
Tämä siksi, että olen vuosien varrella oppinut sen, että muutoksella on aina hinta – ja vaikka muutos itsessään tähtäisi positiiviseen lopputulemaan, voi sen kustannus olla kovempi kuin mikään muutoksesta toteutunut hyöty. Taloustieteen termein kyse on vaihtoehtoiskustannuksesta.
Koko modernin taloustieteen ajan työn tuottavuus ja kustannus on ollut sidottu ihmisten työaikaan. Teknologian kehityksen ja digitaalisen transformaation lupaus oli vapauttaa ihmisiltä työaikaa ja lisätä tuottavuutta.
Tämän muutoksen vaihtoehtoiskustannukset eivät kuitenkaan huomioineet muutoksesta aiheutuvia kognitiivisen kuormituksen kustannuksia. Muutoksen seuraus, jonka kustannuksia opettelemme vasta tunnistamaan ja josta maksamme hintaa vielä pitkään.
Teknologia on 2000-luvulla tuonut mukanaan paljon uudistuksia ja asioita, joista emme halua luopua mutta juuri luopumisesta on kyse. Vai kuinka kauan uskotaan, että voimme ikuisesti vain lisätä asioita jo olemassa olevien asioiden ja rakenteiden päälle?
Englantilainen sananlasku kakun syömisestä ja sen säilymisestä kuvaa nykyistä (työ)elämäämme. Haluamme kaiken muuttuvan ja pysyvän samana samaan aikaan. Työelämän oletusarvot istuvat sitkeässä.
Mitä kiihtyvä vauhti ja jatkuva paine uudistua tarkoittaa johtajuudelle?
Yksi johtamisen tärkeimpiä taitoja on kyky priorisoida. Puhutaan sitten strategiasta, muutosjohtamisesta, projekteista tai itsensä johtamisesta, vastaus kaikkeen ei voi se, että käynnistetään jotain uutta ja lisätään asioita jo olemassa olevan kuorman päälle. Priorisoinnin tueksi tarvitaan kykyä kyseenalaistaa.
Mistä luovumme, mitä lakkaamme tekemästä, jos päätämme käynnistää uuden kehityshankkeen? Mikä on se yksi asia, jonka tekemällä tai toteuttamalla tänä vuonna ratkaisemme samalla useita muita (pienempiä) ongelmia?
Kun vauhti kiihtyy, tarvitaan vahvempaa päätöksentekokriteeristöä. Päätösten on nojattava vahvaan pohjaan, yrityksen visioon, missioon ja arvoihin. Strategia ja sen selkeästi linjatut tavoitteet sekä arvolupaus asiakkaille toimivat suuntaviivoina. Ilman näitä päätöksenteko muuttuu reaktiiviseksi.
Paljon useammin näkisin kuitenkin mielelläni myös pohdintaa vaihtoehtoiskustannuksista.
Mitä ovia suljemme tekemällä tämän päätöksen? Miten estämme sen, ettemme kiireessä tule vahingossa vahvistaneeksi kehityskulkuja, jotka ajavat meitä vääjäämättä tietynlaiseen tulevaisuuteen? Millaiset ovat päätöksen paitsi taloudelliset, myös inhimilliset kustannukset? Miten hyvin päätös istuu arvoihimme?
Ja lopulta sen muistamista, että silläkin on toki kustannus, jos päätämme olla tekemättä mitään.