Fail fast -mantra teki meille karhunpalveluksen

Suomen tuottavuushaaste ei ole rohkeuden puute, vaan se, että opimme virheistämme liian hitaasti.

Tämän viikon uutisotsikot ovat saaneet ajattelemaan kahta sanaa. Fail fast teki aikanaan komean nousun johtamisjargonin ytimeen. Siitä tuli symboli rohkealle kulttuurille, jossa uskalletaan kokeilla ja astua epämukavuusalueelle. 

Nyt, 15 vuotta myöhemmin, fail fast on muuttunut kulttuuripuheeksi, joka edelleen kannustaa rohkeuteen ja kokeilukulttuuriin. Alkuperäisen lean startup -ajattelun mukaan kokeilujen tarkoitus ei kuitenkaan ollut johtaa epäonnistumiseen, vaan lyhentää matkaa kokeiluista oivallukseen. Koko konseptin ytimessä oli systemaattinen oppiminen eli kyky kerätä havaintoja, tehdä tulkintoja ja korjata suuntaa ennen kuin organisaatio sitoo resurssit väärään ratkaisuun. 

Kun puhumme fail fast -kulttuurista, puhumme rohkeudesta. Jos puhuisimme sen sijaan learn fast -kulttuurista, puhuisimme muutoskyvykkyydestä. Tekikö fail fast -mantra meille karhunpalveluksen siinä, että se korosti epäonnistumista oppimisen kustannuksella? 

Suurin osa (ainakin suomalaisista) johtajista toivoo, että heidän organisaationsa olisi rohkeampi. Rohkeampia kokeilemaan erilaisia asioita ja etsimään uusia ajatuksia. Rohkeampia ottamaan riskiä. Olen päätynyt ajatuksissani siihen, että rohkeus ei ole ongelma. Ongelma on se, ettei organisaatio opi tarpeeksi nopeasti siitä, mitä se kokeilee. Tavallaan omaksuimme fail fast -ajatuksesta kyllä kokeilut ja epäonnistumisen mutta ohitimme suvereenisti sen osuuden, mikä olisi vaatinut oppimista. Vai miksi muuten meillä on organisaatiot täynnä innolla aloitettuja ja yhtä nopeasti kuopattuja hankkeita?  

Johtajat eivät oikeasti toivo välttämättä lisää kokeiluja, eikä ainakaan epäonnistumisia. He toivovat nopeampaa oppimista, parempaa päätöksentekoa ja kykyä reagoida muuttuvaan markkinaan. Rohkeus ja kokeilukulttuuri ovat vain symboli siitä. Learn fast(er) on mekanismi, joka voisi oikeasti tehdä siitä todellista.

Entä jos vastaus organisaatioiden tuottavuushaasteisiin on liian yksinkertainen? Kokeilut ilman oppimista nähdään riskeinä, ei mahdollisuuksina. Jos organisaatio ei opi systemaattisesti, epäonnistuminen jää epäonnistumiseksi. 

Oppimissyklimme ovat liian pitkiä. Kun ympäristö muuttuu, reaktio tulee myöhässä, ja korjausliikkeet perustuvat usein vanhentuneeseen tietoon tai ne pilataan kompromisseilla. Moni uudistus etenee tavalla, jossa suunnitteluvaihe on pitkä, mutta kokeiluvaihe lähes olematon. Se tarkoittaa, että todelliset vaikutukset tulevat näkyviin vasta, kun kaikki on jo implementoitu ja suunnitelmien muuttaminen järkyttävän kallista.

YEL-sotkukin olisi voitu välttää sillä, että oltaisiin luotu ensin kahden vuoden kokeilujakso, kerätty kokemuksia ja vasta sitten tehty päätöksiä, jotka koskettavat koko yrittäjäkenttää. 

Sen sijaan etenimme suomalaiselle päätöksenteolle tyypillisellä tavalla: Ensin rukattiin lainsäädäntöä, vaikutukset pääsivät yllättämään, lopuksi korjausliikkeet, jotka ovat tuskallisen hitaita, poliittisesti hankalia, eivätkä ratkaise ongelmaa vuosikausiin. 

Kaksi sanaa.