Missä viipyy Suomen tuottavuusstrategia?
- Riikka Tanner
- Jun 29
- 2 min read
Suomi ei kärsi vain työvoimapulasta tai kasvavasta työttömyydestä, vaan näkemyksen puutteesta. Ilman tuottavuusstrategiaa emme tiedä, mihin olemme matkalla.

Suomessa puhutaan intohimoisesti työvoimapulasta, huoltosuhteesta ja kestävyysvajeesta. Samalla meillä on yli 400 000 työtöntä tai työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteena olevaa ja koko ajan paheneva kohtaanto-ongelma.
Kun puhumme tuottavuudesta, puhumme usein ikään kuin yhdestä homogeenisesta ilmiöstä, vaikka todellisuudessa tuottavuus on moninainen käsite. Ilman tuottavuusstrategiaa, on vaikea päättää millaista hyvinvointivaltiota olemme rakentamassa ja millä keinoin. BKT:n näkökulmasta (aritmeettisesti) on aivan sama, syntyykö 100 euron arvonlisäys yhden vai sadan työntekijän toimesta. Mittarina se ei sisällä tietoa työvoiman määrästä, sen jakautumisesta tai siihen käytetyistä tunneista.
Perinteinen tuotannon strategia nojaa teolliseen tuotantoon, rakennusalaan, infraan, logistiikkaan, datakeskuksiin jne. Sen ytimessä on prosessien tehostaminen, robotiikan ja automaation maltillinen hyödyntäminen, ammatilliset koulutusuudistukset ja alueellisen elinvoiman säilyttäminen. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni osallistuu verotalkoisiin, mikä tukee yhteiskunnan vakautta ja sosiaalista koheesiota. Pohjoismaisessa mallissa on historiallisesti suosittu laajaa osallistumista eli tavoiteltu korkeaa työllisyysastetta, vaikka tuottavuus ei aina ole maailman huipputasoa.
Sitten on se toinen malli, jota voidaan tässä kutsua vaikkapa teknologia- ja innovaatiotalouden strategiaksi. Sen perusta on skaalautuvissa tuotteissa, digitaalisessa automaatiossa, alustataloudessa, korkean lisäarvon palveluissa ja kansainvälisissä markkinoissa. Pelikirjakin on tuttu: Investoinnit TKI-toimintaan, osaajien globaali houkuttelu, huippuosaajien ekosysteemien rakentaminen, vahvat pääomasijoittajat. Korkeampi tuottavuus (vähemmän ihmisiä, enemmän arvoa per nuppi) merkitsee yleensä kilpailukykyisempää taloutta, korkeampaa palkkatasoa ja parempia investointiedellytyksiä.
Yhteiskunnallisesti sillä on kuitenkin valtava merkitys, syntyykö arvo useamman työn tuloksena vai vain harvojen tekemänä. Tarvitsemme tuottavuusstrategian, joka määrittää, minkä varaan yhteiskunnan arvonluonti tulevaisuudessa rakentuu. Samaan aikaan kun automaatio ja tekoäly ravistelevat työn tulevaisuutta, suurin osa keskustelusta pyörii työvoimapulan, huoltosuhteen tai puuttuvan kasvun ympärillä.
Viimeisen viikon aikana on käyty keskustelua arkipyhien poistosta ja työnteon 996-mallista. On jotenkin ilmeistä, että elämme kahdessa eri todellisuudessa. Mutta niiden 400 000 työttömän näkökulmasta olisi melko olennaista, että kävisimme keskustelua kasvun ja työvoimapoliittisten linjausten sijaan nimenomaan tuottavuudesta, tutkittuun tietoon ja tulevaisuuden skenaarioihin nojaten.
Kun seuraavan kerran kauhistellaan Suomen väestörakenteen kehitystä, pitäisi kysyä sen lisäksi, kuka ne työt tulevaisuudessa tekee, myös sitä, mitä työtä Suomessa tulevaisuudessa tehdään. Visio puuttuu.
Ja koska visio puuttuu, myös aidot valinnat puuttuvat.