95 % ei saa tekoälystä mitään arvoa – miksi se kertoo enemmän meistä kuin teknologiasta

Organisaatiot ottavat tekoälyä käyttöön, mutta hyödyt jäävät vaatimattomiksi. Syy ei löydy teknologiasta, vaan kyvyttömyydestä luopua vanhoista toimintamalleista.

Se, että 95 prosenttia organisaatioista ei saa tekoälystä arvoa, ei kerro oikeastaan mitään tekoälyn kyvykkyydestä. Se kertoo organisaatioiden kyvyttömyydestä luopua vanhasta.

Jotenkin turhauttavaa lukea näitä raportteja, jotka toistavat samaa kaavaa. Vaikkapa nyt sitten tämä tällä viikolla laajasti uutisoitu MIT-raportti. Otetaan tekoäly käyttöön, mutta sen hyödyt rajautuvat lähinnä henkilökohtaisen tuottavuuden tasolle. Työntekijät suoriutuvat ehkä hieman aiempaa nopeammin työtehtävistään, mutta siitä on pitkä matka merkittäväksi muutokseksi viivan alle.

Ihan kuin olisin kuullut tämän tarinan joskus aiemminkin. 

Useimmat organisaatiot ottavat tekoälyn käyttöön lisäämällä sen olemassa olevien prosessien kylkeen. Se on inhimillistä. Status quo -bias saa meidät pitämään kiinni tutusta, joten opettelemme käyttämään tekoälyä nykyisten toimintamallien puitteissa. Prosessien uudelleenmuotoiluun liittyy aina riski epäonnistumisesta, joten luopumista nykyisestä mallista vältetään viimeiseen asti. 

Tekoälyllä on potentiaalia olla ensimmäinen teknologia pitkään aikaan, joka pakottaa meidät katsomaan organisaatioissa syvään juurtuneita oletuksia siitä, mitä olemme oppineet pitämään itsestäänselvyytenä, mihin olemme kasvaneet kiinni tai mitä emme ole uskaltaneet tai halunneet kyseenalaistaa.

On ratkaisevan tärkeää nähdä, että tekoäly ei ole (vain) uhka tai tehokkuuden maksimointiin tähtäävä työkalu. Se on mahdollisuus uudelleenkehystää koko se tapa, jolla ymmärrämme organisaation arvonmuodostuksen. 

Se on valtava mahdollisuus. Puheenvuoroissani nostan usein esiin, miten meillä on aivan käsittämätön etuoikeus muotoilla uudelleen sellaisia työelämän käytäntöjä, joita kukaan ei ole kyseenalaistanut kahteen vuosikymmeneen (!)

Jopa pitkään ahtaalle ajetut tukifunktiot voivat luoda nahkansa aidosti kilpailuedun lähteiksi, jos organisaatiolta löytyy valmius rakentaa ne uudelleen paitsi tekoälyä, myös inhimillisiä vahvuuksia hyödyntäen.

Arvo syntyy muutoskyvystä. Ei siitä, mitä prosesseja organisaatiolla on, vaan siitä, kuinka hyvin se uskaltaa muotoilla ne uusiksi. 

Strategisen kilpailuedun näkökulmasta jakolinjoja ei vedetä niiden välille, joilla on tekoäly käytössä ja joilla ei ole. Se kulkee niiden välillä, jotka osaavat oppia ja poisoppia, ja niiden, jotka vain jatkavat uuden liimaamista vanhan päälle.

Ymmärrän, että olemme vielä siinä vaiheessa missä opettelemme hyödyntämään näitä uusia työkaluja organisaatioissa. Kunhan et vain missään nimessä tyydy siihen. Samaan aikaan kun ymmärrys teknologian mahdollisuuksista kasvaa, pitäisi uskaltaa haastaa nykyisiä ajattelumalleja ja toimintatapoja. Kenen vastuulla on organisaation poisoppiminen näistä osittain jo vanhentuneista ajatusmalleista? 

Muutoskyvykkyys on kykyä muotoilla tulevaisuutta ennakoiden, vahvistaa merkitystä ja organisaation kestävyyttä jatkuvassa muutoksessa sekä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia yhdessä. 

Se on se, mitä tämäkin raportti alleviivaa.