Gallupin tuore tutkimus osoittaa, että toivo erottaa parhaat johtajat muista – ei vakaus, ei luottamus, vaan kyky nähdä tulevaisuus kriisienkin keskellä. Silti sitä ei juuri koskaan johdeta tietoisesti.
Joskus tulee sellainenkin hetki, missä joutuu pyörtämään sanansa. Kertakaikkiaan.
Kirjoitin keväällä 2019 artikkelin otsikolla “Toivo ei ole strategia ja muita strategian oppitunteja”, mikä käsitteli strategian merkitystä yrityksen kasvulle ja menestykselle. Tekstissä varoitin, että pelkkä toivo ei riitä strategian korvaajaksi, vaan tarvitaan selkeitä suunnitelmia ja niiden johdonmukaista toteutusta. Usein strategiat kuulostavat enemmän toiveajattelulta, kuin siltä että ne pohjautuisivat johonkin todelliseen, realistiseen tulevaisuudenkuvaan.
Joskus oman ajattelun on tehtävä täysi kierros, ennen kuin ne löytävät lopullisen muotonsa. Eikä mennyt kuin kuusi vuotta ennen kuin voin todeta, että olin ehkä oikeassa, mutta myös totaalisen väärässä. Ei sillä, että pelkkä toivo riittäisi strategiaksi, vaan sillä, että me tarvitsemme ennen kaikkea toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, jotta jaksamme tehdä työtä sen eteen.
Ei, toivo ei ole strategia. Mutta ilman toivoa ei ole strategiaa.
Gallupin tuore, tällä viikolla julkaisema globaali raportti johtajuudesta nostaa esiin, miten ympäri maailman tärkeimmäksi, yksittäiseksi johtajuuteen liitettäväksi ominaisuudeksi nousee toivo – ylitse luottamuksen, myötätunnon tai vakauden.
Toivon luominen on johtajien keskeisin tehtävä. Tutkimus osoittaa, että 56 % johtajuuden myönteisistä attribuuteista liittyy tavalla tai toisella toivoon – erityisesti kykyyn inspiroida ja visioida tulevaa, mutta myös kasvuun, uuden oppimiseen ja kehitykseen, oli kyse sitten organisaation johtamisesta tai poliittisesta päätöksenteosta.
Toivo ei ole tyhjiä lupauksia tai naiivia optimismia. Se ei tarkoita, että voisimme palata menneeseen tai odottaa asioiden pysyvän ennallaan. Päinvastoin. Se tarkoittaa uskoa siihen, että muutos voi johtaa parempaan. Ilman toivoa ihmiset lamaantuvat ja passivoituvat. Ilman toivoa organisaatiot jäävät kiinni vanhoihin malleihin ja kuihtuvat hiljalleen pois.
Ympäröivä maailma tarjoilee uhkakuvastoa sodista, järkkyneestä geopolitiikan tasapainosta, epävarmasta talousympäristöstä, ilmastokriisistä ja luonnon kantokyvyn pettämisestä aina kasvavaan mielenterveyskriisiin.
Uhkakuvien tasapainoksi tarvitaan tulevaisuususkoa.
Toivo näkyy jo nyt eri muodoissaan strategioissa, mutta sitä ei ehkä vielä johdeta strategisena valintana. Voisiko se löytää paikkansa organisaation tai yhteiskunnan arvoista?
Toivo organisaation ydinarvona on kykyä nähdä myös mahdollisuudet kriisien ja muutosten keskellä. Se kuvaa organisaatiota, joka ei lamaannu epävarmuudesta, vaan pystyy rakentamaan parempaa huomista paitsi itselleen ja työntekijöilleen, myös asiakkailleen ja yhteiskunnalle.
Se on luottamusta, uskallusta, rohkeutta, resilienssiä, pitkän aikavälin ajattelua, tulevaisuususkoa, ratkaisukeskeisyyttä, kasvun ja kehityksen mahdollistamista, kestäviä ja vastuullisia valintoja, yhteisöllisyyden vahvistamista ja lupauksista kiinni pitämistä.
Ja juuri siksi toivo on strateginen valinta.