Hoivakriisistä uhkaa tulla uusi ilmastonmuutos

Vuonna 2040 Suomessa on 300 000 yli 84-vuotiasta. Kuka hoitaa heidät, jos julkiset palvelut eivät riitä?

Risto Murron keskustelunavaus hoivan tulevaisuudesta on saanut aikaan näkyviä reaktioita. Mediassa päätoimitukset ovat ottaneet aktiivisesti kantaa ja järjestöt ja yksityiset ovat kirjoittaneet mielipidekirjoituksia siitä, mitä tarkoittaisi jos hoivavastuu hiljalleen siirtyisi perheille. 

Keskustelu tuo mieleen toisen vähän samantyyppisen keskustelun. On olemassa iso riski sille, että hoivakriisistä tulee uusi ilmastonmuutos. Kaikki tietävät, että sille pitäisi tehdä jotain, mutta kukaan ei oikein halua puhua siitä ääneen. Se on se epämiellyttävä totuus, joka pilaa somekeskustelun ja tekee ihmisistä ankeuttajia. Monella on kyllä mielipide siitä, miten hoiva pitäisi järjestää, mutta ei siitä, kuka sen maksaa tai kuka sen tekee.

Yhteistä ilmastonmuutoksen kanssa on sekin, että väestöpyramidin kehitys on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä. Seuraukset tuntuvat jo. Se, että puolustamme omaa näkökantaamme, ei poista kysymystä siitä, miten hoivaan tarvittavat miljardipanostukset katetaan.

Samaan aikaan kun hoivan tarve kasvaa, ympärivuorokautiset hoivapaikat vähenevät. Pelkästään vuoteen 2030 mennessä tämän arvioidaan vähentävän työllisyyttä 400–1900 henkilötyövuodella. 

Vuoteen 2040 mennessä saavutetaan hoivan ruuhkavuosien huippu, jolloin meillä on jopa 300 000 yli 84-vuotiasta (vrt. 170 000 tänä vuonna). Kasvavan hoivan hintalappu lasketaan miljardeissa. Mutta niin lasketaan myös sen vaikutus kadonneena kansantuotteena, jos hoivavastuu siirtyy edes osittain läheisille. 

Hoivavastuun siirto omaishoitajille ei ole ilmainen vaihtoehto, se ainoastaan siirtää kustannukset näkymättömiin yksilöille, työmarkkinoille ja lopulta koko kansantalouden kannettavaksi.

Pitkäaikaisia kustannuksia ja vaikutuksia on melko mahdotonta arvailla, mutta verotulojen laskun lisäksi se heijastuisi työmarkkinoille osaamisen menetyksenä, uupumuksena ja eläkekertymän heikentymisenä, puhumattakaan siitä miten epäsymmetrisesti vaikutukset kohdistuvat naisiin. 

Maksettavaksi tämä lasku tulee joka tapauksessa. Nyt varmaan on kysymys siitä, että kenen pitäisi se lasku maksaa? Jos tähän ei ala löytyä ratkaisuja, käy kuten Murto ennakoi – käytännössä vastuu siirtyy vähitellen perheille poliittisten ja taloudellisten realiteettien seurauksena. 

Olen joskus ääneen sanonut, että 10-15 vuoden päästä olemme kaikki (suoraan tai välillisesti) töissä sotesektorilla. Vaikka olen sen tarkoittanut puoliksi vitsinä, voi siinä olla vähän ajatustakin. 

Sote ei ole enää vain yksi toimiala muiden joukossa. Se on tulevaisuudessa yksi merkittävimmistä toimialoista, jonka ympärille muut alat mukautuvat. Koulutus, teknologia, rakentaminen, jopa kulttuuri — kaikki tulevat jollain tavalla tukemaan ikääntyvän väestön tarpeita.

Toisaalta, onhan vuoteen 2040 vielä pitkä aika. Ehkä maailma on silloin ihan erilainen. Ehkä silloin on rahaa. Ehkä silloin on hoitajia. Ehkä silloin nämä kysymykset on jonkun muun ongelmia. 

Don't look up, Suomi. Jatketaan vaan.