Myönnetään. Yksi ajankohtaisista johtamisen teemoista on sellainen, joka saa minussa aikaan melko ristiriitaisia tunteita.
EU:n uusi CSRD direktiivi astui voimaan vuoden alussa, ja se on herättänyt keskustelua yritysten vastuullisuusraportoinnin ympärillä. Direktiivin tarkoituksena on parantaa ja standardoida yritysten raportointia ympäristövastuullisuuden, sosiaalisten kysymysten ja hallintotapojen osalta.
Moni teistä kokee houkutusta lopettaa lukemisen tähän. Ja siinä on yksi koko sääntelyn ongelmista.
Lähtökohtaisesti sääntelyn tavoite on hyvä, mutta onko se todella ratkaisu niihin ongelmiin, joita sillä pyritään korjaamaan, vai uhkaako siitä tulla hemmetin kallis ja byrokraattinen (kestävyys)harjoitus?
Älä ymmärrä väärin. Ihan yhtä lailla minäkin haluan ne sääntelyn lupaamat lopputulokset, mutta uskallan kyseenalaistaa keinot.
CSRD:n vaatimukset tuovat mukanaan valtavat kustannukset yrityksille. Onko oikeudenmukaista asettaa erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset tilanteeseen, jossa ne joutuvat käyttämään huomattavia resursseja pelkästään sääntelyn noudattamiseen, sen sijaan että keskittyisivät liiketoiminnan kehittämiseen ja innovaatioihin, toisin sanoen siihen unohdettuun tuottavuuskasvuun?
Yritykselle CSRD vaatimusten noudattaminen edellyttää tiedon keräämistä, raportointia ja uusien sisäisten prosessien luomista, kaikki vaatimuksia, mitkä synnyttävät automaattisesti kustannuksia, ilman mainittavaa lisäarvoa.
Niin kauan kuin tämä työ palvelee enemmän sääntelyviranomaisen tarpeita kuin ratkaisee varsinaisia ympäristö- tai sosiaalisia ongelmia, on syytä muistuttaa itselleen, miksi vastuullisuustyötä tehdään. Sen perimmäinen tarkoitus on vastata isoihin, ihmiskuntaa uhkaaviin ongelmiin, ei tuottaa vastuullisuusraportteja.
Sääntelyllä pyritään lisäämään läpinäkyvyyttä ja auttamaan sijoittajia, asiakkaita ja muita sidosryhmiä tekemään parempia päätöksiä. Todellisuudessa yritysten kestävyysraporttien vertailtavuus jää nähtäväksi. Miten läpinäkyvyys ja vertailtavuus voi toteutua, kun jokainen yritys arvioi olennaisuutta omista lähtökohdistaan ja poimii raportointiin vain ne datapisteet, jotka sopivat sen omaan narratiiviin?
Vastuullisuudesta on tullut kilpailukykytekijä, mistään kilpailuedusta on turha enää tänä päivänä puhua. Nykyään yritys ei voi enää toimia ilman, että se täyttää tietyt lain vaatimukset. Tässä tilanteessa erottautuminen markkinoilla on vaikeaa, kun sääntelyn säännöt ovat kaikille samat. Luovuus kukkii lähinnä markkinoinnissa, mistä palkitaan vuoden pahimman viherpesukampanjan kyseenalaisella kunnialla 🏆
Kääntyykö CSRD ja muu regulaatio lopulta itseään vastaan ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä? Jos yritykset joutuvat käyttämään valtavia resursseja pelkästään sääntelyn noudattamiseen, jääkö niille aikaa ja resursseja todellisten ongelmien ratkaisemiseen?
Voiko sääntely kääntyä itseään vastaan ja tuhota sen hyvän, mitä sillä alun perin tavoiteltiin?
Ja toisaalta, onko meillä kuitenkaan vaihtoehtoa?
Comments