top of page

Työelämän murros: mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa?

Työelämä on kokenut merkittävän muodonmuutoksen viime vuosina, mikä heijastuu niin yksilöiden uravalintoihin kuin organisaatioiden käytäntöihin. Yhä useampi valitsee toisin.


Riikka Tanner kirjoittaa strategiasta, johtamisesta ja siitä miltä työelämän murros näyttää


Työn tekemisen tavat ja rakenteet ovat murroksessa. Pelkästään tällä viikolla feediini on osunut useamman johtajan postaus heidän valinnastaan siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Yhä useampi ottaa keskellä uraansa breikin ja hyppää pois vakaalta urapolulta. Yhä useampi rakentaa uraansa kuin portfoliota, johon kerää itselle hyödyllisiä ja merkittäviä kokemuksia. Perinteiset urapolut häviävät. Samalla natisevat liitoksistaan perinteiset palkkatyön mallit. 


Samaan aikaan yltyy puhe ikääntyvästä väestöstä, kestämättömästä huoltosuhteesta, eläkeiän nostosta ja 70+ vuotiaiden työnteosta. Jos ikäsyrjintä alkaa 55+ kohdalla, riittää yhtälössä päättäjille pohdittavaa. Myös siitä näkökulmasta, että samaan aikaan hoivan tarve kasvaa voimakkaasti, mikä tulee moninkertaistamaan omaishoitajien määrän tulevaisuudessa. Tämä joukko ei tule tekemään työtä viittä päivää viikossa 8-16 välillä.  


Toisessa päässä väestöpyramidia meillä on koko ajan pienenevä joukko uusia sukupolvia eli tulevia eläkkeen maksajia. Nämä sukupolvet ovat tottuneet tekemään työtä omilla ehdoillaan, ja monilta löytyy oma y-tunnus jo ennen kuin koulut loppuvat. 


Valtaosa Suomen yrityksistä onkin mikro- tai yksinyrityksiä. Työllisiin Suomessa kuului vuonna 2023 keskimäärin 230 000 yksinyrittäjää, mikä oli 10 000 vähemmän kuin edellisvuonna. Nähtäväksi jää miten trendi jatkuu tänä vuonna. Työnantajayritysten määrä puolestaan on ollut laskusuunnassa vuodesta 2014. En nyt edes viitsi aloittaa Suomen surkeasta tuottavuuskehityksestä viimeisen 15 vuoden aikana 🙈


Tulevaisuudessakin työntekijöitä on saatavilla, mutta osaamisen hankkimisen tavat moninaistuvat siinä missä työn tekemisen tavat moninaistuvat ja epätyypilliset työsuhteet muuttuvat tyypillisiksi. 


Viime viikkojen lakkoilut osoittivat sen, että luvassa ei tule olemaan helppo reissu. Suomelta puuttuu ja on puuttunut pitkään kyky uudistua ja uudistaa rakenteitaan aktiivisesti kohti tulevaisuutta. Sen sijaan pidetään kiinni ajoista, jolloin Tsekkoslovakia löytyi vielä karttakirjasta.  


Radikaaleiksi uudistumisen keinoiksi ei nyt riitä eläkeiän nostaminen ja synnytystalkoot. Molemmista on nimittäin melko helppo irtisanoutua. 


Tuntuu siltä, että kaikki keinot mitä yhteiskunnan tasolta esitetään työelämän haasteiden ratkaisemiseksi tähtäävät sellaisen maailmankuvan palauttamiseen, mitä ei enää ole olemassa. Tämä saa minut kysymään, tiedämmekö mitä ongelmaa olemme oikein ratkaisemassa?


Vai onko taskussa menolippu Tsekkoslovakiaan?


Comments


bottom of page