Sosiaalisen pääoman rapautuminen uhkaa jo organisaatioiden innovaatio- ja uudistumiskykyä. Kohtaamisten vähyys, yksinäisyyden lisääntyminen ja yhteisöllisyyden heikentyminen eivät ole vain etätyön sivutuote, vaan tulevaisuuden (työ)elämän uhkakuva, joka on syytä ottaa tosissaan.
Viime viikon metatyöloukun jatkona en malta olla tarttumatta toiseen teemaan, joka haastaa organisaatioita yhä enemmän. Sosiaalisen pääoman kehitys näyttää edelleen kulkevan huolestuttavaan suuntaan.
Kohtaamisten väheneminen ja sosiaalisen pääoman eroosio vaikuttaa sekä yksilöihin, että organisaatioihin monilla tavoilla. Ihmiset eivät enää tunne yhteyttä toisiinsa. Culture Ampin tuore data heinäkuulta nostaa esiin, miten Suomessa tietotyöntekijät arvioivat erityisesti sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja johtajuutta alle kansainvälisten keskiarvojen.
Myös Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimuksen valossa yhteisöllisyys on polarisoitunut: joka neljäs kokee vahvaa yhteisöllisyyttä samalla kun jo joka kolmas etätyöntekijä raportoi yksinäisyydestä.
Työntekijöiden sitoutuminen lisää työn tuottavuutta ja sen tehokkuutta. Suomessa 64 % työntekijöistä ovat sitoutuneita työhönsä, mikä sekin jää alle kansainvälisen keskiarvon. Työntekijät, jotka ovat aktiivisesti yhteydessä verkostoihinsa, ovat 1.5 x kertaa todennäköisemmin sitoutuneita työhönsä kuin kollegansa.
McKinseyn tutkimuksen mukaan alle 25 % työntekijöistä on motivoituneita ottamaan yhteyttä vanhoihin kontakteihinsa ja vain 28 % on motivoituneita rakentamaan uusia kontakteja, siinä missä 31 % on lähinnä fokusoitunut vahvistamaan nykyisiä suhteitaan. Pandemia sai ihmiset ja [ihmisistä koostuvat] organisaatiot kääntymään sisäänpäin.
Näyttää siltä, että olemme jälleen uuden haasteen edessä.
Yksilöiden ja sitä kautta organisaatioiden innovaatiokyky on nimittäin viime kädessä kiinni siitä, miten hyvin tunnistamme signaaleja ja teemme havaintoja, opimme yhdistelemään näitä uudella tavalla ja luomme uutta ajattelua. Tätä on vaikeaa tehdä sosiaalisessa tyhjiössä, missä ei ole riittävästi virikkeitä. Siinä missä yksilöiden pitäisi olla huolissaan oman ammatillisen osaamisensa rapautumisesta, organisaatioiden kannattaisi olla huolissaan sekä tuottavuuden, että innovaatioiden radikaalista hupenemisesta.
Sosiaalisen pääoman huolestuttava kehitys nousi esiin jo pari vuotta sitten. Nyt tuntuu siltä, että organisaatiot alkavat tuntea sen vaikutukset. Tämä on johtanut kasvavaan puheeseen toimistoille paluusta. Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole se, tehdäänkö työtä etänä vai toimistolla, vaan se miten opimme johtamaan sosiaalista pääomaa.
Miten yritykset voivat ottaa sosiaalisen pääoman osaksi johdon agendaa? Jos sosiaalinen pääoma koetaan tärkeäksi, ehkä työntekijöille kannattaa antaa enemmän yhteistyöhön, mentorointiin ja yhteyksien luomiseen liittyviä tavoitteita ja samalla vähentää operatiivisia tavoitteita, jotta työntekijöille jäisi enemmän aikaa suhteiden ja yhteisön rakentamiseen.
Ihmisten kohtaaminen on uudistumiskyvyn kannalta yksi tärkeimmistä prioriteeteista. Vastuu siitä jakaantuu sekä yksilölle itselleen että työnantajalle. Jos joskus menneisyydessä verkostoitumisen uskalsi jättää kohtalon huomaan, nyt sen kanssa on oltava huomattavasti tarkoitushakuisempi.
Comments