Ihmistieteet ovat opettaneet meille sen, että ihminen menee ajattelussaan siitä, mistä aita on matalin. Tekoäly madaltaa aitaa entisestään.
Tällä viikolla olen palannut ajatuksissani toistuvasti näihin Ralph Waldo Emersonin sanoihin: “The mind, once stretched by a new idea, never returns to its original dimensions.”
Kaikki sai alkunsa lukiessani juttua Lontoon liikennevalokokeilusta. Perinteisesti kaupungeissa liikennevalot on oletuksena asetettu vihreiksi autoille ja jalankulkijat joutuvat pyytämään lupaa suojatien ylittämiseen nappia painamalla. Sama täällä.
Lontoossa kokeiltiin kuitenkin jotain uutta.
Yhteensä 18 suojatielle ympäri kaupunkia annettiin uudet säännöt. Sen sijaan, että jalankulkijat odottavat vihreää valoa tien ylittämisen merkiksi, valo palaa jalankulkijalle oletusasetuksena vihreänä suojatietä lähestyttäessä. Valo vaihtuu punaiseksi ainoastaan, kun sensori havaitsee lähestyvän ajoneuvon.
Aivoni nitkahtivat. Joku oli siis keksinyt kyseenalaistaa nykyisen tavan toimia 🤯 Samalla sain itseni kiinni ajatteluni tehdasasetuksista. Ei ollut tullut mieleenkään, että tämän voisi tehdä toisin.
Se toimi vahvana muistutuksena siitä, miten tehdasajattelua on kaikkialla ympärillämme. Teemme ja toistamme asioita tietyn opitun kaavan mukaan pysähtymättä, kyseenalaistamatta, ajattelematta.
Mutta miksi oman ajattelun kyseenalaistaminen ja sen opettelu juuri nyt on niin tärkeää?
Tässä kohta kaksi vuotta jatkuneessa tekoälymurroksessa näkyy jo nyt riski sille, että ihmisen oma ajattelu häviää sitä mukaa, mitä enemmän luotamme tekoälyyn ja sen kykyyn hoitaa rutiinitehtäviä ja auttaa päätöksenteossa.
Tekoälyn tuottavuuslupaus on sellainen, joka houkuttelee meitä kaikkia.
Kirjoitin viime viikolla neljästä skenaariosta Suomen tulevaisuuteen, joista teknologia tuottavuuden pelastajana oli ensimmäinen, täysin mahdollinen. Oma näkökulmani tekoälyyn ei kuitenkaan liity siihen, miten kasvatamme tuottavuutta tai tehostamme toimintaa, jotta voisimme tehdä entistä enemmän sitä samaa, mitä aina ennenkin.
Sen sijaan olen kiinnostunut siitä, miten varmistamme sen, että ihmisen ajattelukyky kehittyy tekoälyn rinnalla? Ihmistieteet ovat opettaneet meille sen, että ihminen menee ajattelussaan siitä, mistä aita on matalin. Tekoäly madaltaa aitaa entisestään.
Yhä useampi organisaatio miettii tai työstää tällä hetkellä jonkinlaista tekoälystrategiaa. Strategiaan kuuluu riskien tunnistaminen ja niiden mitigointi. Yksi riski on se, että lakkaamme ajattelemasta itse. Siksi tekoälystrategian yhtenä kriittisenä ulottuvuutena pitäisi olla kysymys siitä, miten organisaatiossa voidaan laajentaa kognitiivista horisonttia - lisätä kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta.
Tämä kysymys koskettaa yksilöä, organisaatioita ja yhteiskuntaa.
Ai niin, se Lontoon liikennevalokokeilu. No miten se päättyi?
En tiedä lopullista tarinaa, mutta 9 kuukauden kokeilujakson jälkeen tulokset olivat rohkaisevia: käytännössä ei vaikutusta liikenteen sujuvuuteen, mutta tyytyväisemmät jalankulkijat ja pienentynyt onnettomuusriski motivoivat jatkamaan kokeilua.
Ajatellaan toisin.