Tuottavuuskeskustelu on osa kilpailukykykeskustelun jatkumoa Suomessa. Makrotason keskustelun sijaan katseet kääntyvät nyt yrityksiin, sijoittajiin ja hallituksiin.
Viikko on jatkanut negatiivisten talousuutisten virtaa - työllisyyskehitys on odotettua heikompaa, tuloskausi osoitti pelot todeksi ja pörssi mataa lamaantuneena, euroalueelta kuultiin huonoja uutisia siitä, miten teollisuuden kysyntä on edelleen heikkoa, mikä heijastuu erityisesti teollisuusyritysten Suomeen. Suhdannekäänne siirtyi jälleen pidemmälle ja julkiselta taloudelta on turha odottaa vetoapua.
Risto Murto nosti keskiviikon A-studiossa esiin sen, miten Suomen mahdollisuudet tuottavuusloikkaan ja kunnon kasvuun tulevina vuosina ovat heikot. Hän kommentoi myös, että hallituksen eväät tämän muuttamiseksi ovat pienet. Se, mitä Murto sanoi heti tämän perään, meni kuitenkin suurimmalta osalta ohi: “Tuottavuus on nyt yritysten, sijoittajien ja hallitusten varassa”.
Kesän aikana virinnyt tuottavuuskeskustelu on osoittanut jotain, ja ainakin sen miten tämän tyyppiset keskeiset käsitteet ovat heikosti hallussa. Tuottavuudesta keskusteltaessa on syytä erottaa yksilön ja organisaatioiden tuottavuus yhteiskunnallisesta tuottavuudesta. Jokainen näistä on yhteydessä muihin, mutta karrikoidusti ilmaisten viimeisen 15 vuoden surkeaa tuottavuuskehitystä on turha laittaa laiskaksi oletetun tai etätöitä tekevän työntekijän piikkiin.
Tuottavuuskehitys on systeeminen haaste ja siten myös kiinnostava.
Millaiset toimenpiteet todellisuudessa lisäävät tuottavuutta siten, että se alkaisi loppuviimein näkyä myös BKT:ssa? Vastaus löytyy ainakin osittain Risto Murron sivulauseesta. Yritysten omistajat ja hallitukset ovat nyt paljon vartijoina.
Kasvusuhdanteessa kasvu toteutuu osittain kysynnän vetämänä itsestään, mutta laskusuhdanteessa kasvun ja tuottavuuden hakeminen ovat kokonaan toinen juttu. Se vaatii paitsi kilpailukyvyn systemaattista rakentamista, myös aidosti strategiseen näkemykseen ja asiakasymmärrykseen nojaavan arvolupauksen tunnistamista ja kehittämistä. Visiota ja fokusta.
Toinen, tärkeä tehtävä niille, jotka istuvat investointien ja pääoman päällä, on siirtää resurssiallokaatiota ja pääomaa nyt sinne, missä on mahdollisuus kasvaa, oli kyse sitten markkinoista, tuotteista tai asiakkuuksista. Turhan usein ajatellaan, että kaikelle tekemiselle pitäisi jakaa yhtä paljon aikaa ja resursseja. Resurssien hajotessa liian ohuelle, lopputuloksena on keskinkertainen suorituskyky. Se on tyyppiesimerkki strategisen fokuksen puutteesta.
Vähän turhan usein unohdetaan myös, että resurssit eivät ole pelkästään taloudellisia. Kovien investointien rinnalla vähintään yhtä paljon merkitsee käytettävissä oleva aika, osaaminen ja inhimillinen pääoma, joiden kohdentaminen oikeisiin projekteihin on monesti ratkaisevassa roolissa.
Siksi tuottavuutta hakeva organisaatio hyötyisi nyt valtavasti 80/20-ajattelun tuomisesta osaksi toimintaa ja rakenteita. Suurin osa tuloksista kun tulee suhteellisen pienestä osasta toimintaa.
Enää pitäisi tehdä näkyväksi, mistä osasta toimintaa.