Trumpin toinen kausi on alkanut, ja media ei saa tarpeekseen. Mutta samalla kun seuraamme Yhdysvaltain poliittista draamaa, unohdamme helposti, että meilläkin on demokratia puolustettavana.
Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump on kieltämättä aloittanut toisen presidenttikautensa räväkästi. Viimeiset kolme viikkoa tai oikeastaan koko alkuvuoden olemme kaivaneet poppareita esiin Trumpin ja hänen oikean kätensä Elon Muskin edesottamuksia seuratessa. Aamun uutisista illan A-studioon ja somekanavasta riippumatta media tarjoaa nyt viihdettä tuutin täydeltä 🍿
Raja viihteen ja uutisten välillä tuntuu todellakin hämärtyneen. Samalla tämä median trumpifikaatio on alkanut tuntua vähintäänkin epämukavalta.
Kun media keskittyy Trumpin tai Muskin uusimpiin temppuihin, se asettaa nämä aiheet yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Tällöin muut vähintään yhtä tärkeät aiheet – kuten esimerkiksi kahden kuukauden päässä olevat Suomen kunta- ja aluevaalit jäävät helposti varjoon.
Ihmisten kognitiivinen kapasiteetti on rajallinen; emme voi kiinnittää huomiota kaikkeen yhtä aikaa. Media päättää, mitkä aiheet saavat näkyvyyttä ja mitkä jäävät marginaaliin. Spektaakkelit vievät huomion, koska ne ovat dramaattisia ja menevät tunteisiin.
Luulen, että kärsimme osittain kollektiivisesta saatavuusharhasta.
Ihmiset arvioivat asioiden tärkeyttä sen perusteella, kuinka helposti ne tulevat mieleen. Kun media pommittaa meitä Trumpilla ja Muskilla, nämä aiheet alkavat tuntua tärkeämmiltä kuin Suomen omat ongelmat. Ehkä jollekulle on helpotus paeta muiden maiden poliittiseen sirkukseen – silloin ei tarvitse kohdata omia vaikeita tulevaisuuskysymyksiä. Aina on tarjolla jokin muu kriisi, johon kääntää huomio.
Medialla on tärkeä rooli demokratian puolustajana. Yhdysvaltain tapahtumat toimivat varoittavina esimerkkeinä siitä, kuinka nopeasti demokratian rakenteet voivat horjua, jos niitä ei aktiivisesti puolusteta. Kansallisvaltioiden rajat eivät rajoita demokratian haastajia. Disinformaatio, vaalien manipulointi ja populismin nousu ovat ilmiöitä, jotka leviävät myös Euroopassa. Uutisointi amerikkalaisista kehityskuluista auttaa ymmärtämään, miten samankaltaiset ilmiöt voivat uhata myös eurooppalaista demokratiaa.
Median painottuminen draamaan ja sensaation sävyttämiin uutisiin ohjaa yleisön huomion pois ehkä vaikeammista, mutta tärkeistä asioista. Kotimaan politiikka voi tuntua ankealta verrattuna Trumpin retoriikkaan tai Muskin viittomakieleen, mutta nykyinen ilmiö vieraannuttaa kansalaiset demokratiasta ja sen merkityksestä arjessa.
Juuri nyt tuntuu, että elämme Trump-kuplassa, jossa median huomio on Atlantin takana. Samalla otamme etäisyyttä Suomen omista asioista ja kysymyksistä. Ongelmia luulisi riittävän ihan tarpeeksi omasta takaa. Mitä tapahtuu paikalliselle demokratialle, kun kansalaisten huomio suuntautuu globaaleihin ilmiöihin paikallisten asioiden sijaan?
Tätä spektaakkelia on nyt jatkunut kolme viikkoa, eikä ole mitään syytä epäillä etteikö meno jatkuisi samanlaisena seuraavat neljä vuotta.
Siinä ajassa demokratia voi alkaa tuntua etäiseltä.