Suomen talouskasvu hidastuu, ja työikäisen väestön määrä pienenee. Ongelmana ei ole vain työvoimapula, vaan ajattelun kapeus – pyrimme ratkaisemaan monimutkaisia kysymyksiä samoilla työkaluilla, joita olemme aina käyttäneet.

HS kirjoittaa, miten Suomen Pankki arvioi pitkän aikavälin ennusteessaan Suomen tulevaisuutta. Väestön ikääntyminen ja hidas tuottavuuskasvu heikentävät talouskasvua ja julkisen talouden kestävyyttä.
Kaikkein optimistisin skenaario tarkoittaa sekin vain 2 % keskimääräistä kasvua bkt:lle. Olisi mukava tietää, vieläkö Himasen surullisen kuuluisasta Sinisestä kirjasta (2012) löytyvä tieto pitää paikkansa, se missä todetaan että nykyinen hyvinvointijärjestelmän rahoitusoletus perustuu noin 3 % vuosittaiseen talouskasvuun?
Tulevaisuus ei ole sitä, mitä luulimme.
Väestökehitys vaikuttaa laajasti työmarkkinoiden rakenteeseen ja huoltosuhteeseen, maahanmuuttoon ja perherakenteiden muutoksiin. Siinä on vain murto-osa niistä ulottuvuuksista, joihin ikääntyvä väestö vaikuttaa. Tulevaisuudessa pohdimme yhä useammin muun muassa teknologian roolia työmarkkinoilla ja hyvinvointipalveluissa, siinä missä nyt arvioidaan työelämän rakenteita ja eläkejärjestelmän kestävyyttä.
Tulevaisuudessa kirjoitetaan edelleen otsikoita talouskasvusta ja verotulojen riittävyydestä, Suomen kilpailukyvystä osaajamarkkinoilla ja koulutuksen sopeutumiskyvystä, ikääntyvän väestön kulutustottumuksista ja asumismallien muutoksista. Nämä ovat esimerkkejä strategisista epävarmuustekijöistä, jotka pitävät sisällään erilaisia mahdollisia kehityskulkuja ja siten useita vaihtoehtoisia skenaarioita. Järjestelmän osina ne vaikuttavat toisiinsa ajan myötä ja voivat joko vahvistaa tai tasapainottaa kehitystä.
Julkisesta talouskeskustelusta loistaa läpi, että yritämme ratkoa näitä kysymyksiä standardivalikoimasta löytyvillä työkaluilla.
Perinteinen tapa lähestyä ongelmaa on yksinkertaisesti ehdottaa työperäisen maahanmuuton lisäämistä tai eläkeiän nostamista (= lisää tehtyjä työtunteja). Nykyinen keskustelu ohjautuu liiaksi tunnistetun ongelman (ikääntyminen, syntyvyys, maahanmuutto) ehdoilla. Koitamme ratkoa näitä yksittäisinä ilmiöinä sen sijaan, että aihetta yritettäisiin lähestyä systeemisenä haasteena.
Ydinkysymys seuraavat 25 vuotta on tämä: miten luodaan talouskasvua ja tuottavuutta samaan aikaan kun työikäisen väestön osuus jatkaa pienenemistään?
Strategiatermeillä meillä on käsissämme uudistumisstrategia. Se on kaikista vaativin strategian laji. Samanaikaisesti pitää pystyä sekä säästämään, että rakentamaan uutta kasvua.
Panokset ovat tässäkin tapauksessa kovat. Jopa kolme neljästä uudistumisstrategiasta epäonnistuu aikaansaamaan sekä lyhyen, että pitkän tähtäimen toivottuja vaikutuksia, ja syykin on usein selkeä. Keskitytään kustannussäästöihin ja leikkaamiseen, mutta unohdetaan kasvu ja tulevaisuuden kilpailukyky. Tai leikataan niistä asioista, jotka ovat kriittisiä jälkimmäisen vaiheen, eli kasvun kannalta. Joskus nämä vaatimukset ovat selkeästi ristiriidassa keskenään.
Yksittäiset kysymykset ja ongelmat pitää nekin pystyä kytkemään isoon kuvaan, visioon ja strategiaan, jotta ne muuttuvat ymmärrettäviksi.
Nyt tämä taso puuttuu keskustelusta kokonaan.